Kotimaa

Niinistölle tukea köyhien puolueelta

21.01.2006 15:58
Niinistölle tukea köyhien puolueelta

Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtajan mielestä Sauli Niinistöstä voitaisiin saada hyvää suuntaa antavan mielipidejohtajan, joka luultavasti ei vain puhuisi, vaan yrittäisi saada mielipiteitään myös käytännössä toteutetuksi.

Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola tukee presidentinvaleissa kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä.

Savola perustelee valintaansa sillä, että vaikka "köyhien ja hätääkärsivien asema on vuosi vuodelta huonontunut, presidentin taholta emme ole kuitenkaan havainneet vakavaa suhtautumista suomalaisten hätään".

Savola toteaa tiedotteessaan, että puolueen jäsenillä on täysi vapaus valita ehdokkaansa.

Savola paheksuu Tarja Halosta siitä, että hän hyväksyy SAK:n jäsenmaksujen käytön omaan kampanjaansa.

- Pieniä ihmisiä tulisi puolustaa eikä käyttää näin heitä ja heidän rahojaan hyväksi kaikin tavoin.

Savola sanoo harkinneensa asiaa perinpohjin ja sen lisäksi saaneensa rukousvastauksena yhtäpitävän käsityksen siitä, että "Sauli Niinistöstä voisimme saada Suomelle hyvää suuntaa antavan mielipidejohtajan, joka luultavasti ei vain puhuisi, vaan yrittäisi saada mielipiteitään myös käytännössä toteutetuksi".

Köyhien asialla -puolue hyväksyttiin puoluerekisteriin vuonna 2002 sen saatua vaadittavat 5000 kannattajaa. Puolue ei ole saanut ehdokastaan eduskuntaan, mutta se asetti mm. EU-vaaleihin 26 ehdokasta.

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55