Kotimaa
Tähdenlennot valaisseet taivasta - tältä näytti Mikkelissä viime yönä
Tähtiharrastajat ovat voineet nauttia tänä viikonloppuna tähdenlennoista Suomeen taivaan yllä.
Mikkelin Ursan mukaan viime yö tarjosi jo hyviä näköelämyksiä, mutta ensi yönä tähdenlentoja voi nähdä jopa 60 kappaletta tunnissa.
– Viime yötä häiritsivät hieman pilvet, mutta ensi yöstä on tulossa hyvä. Myös perjantaina tähdenlentoja näkyi jonkin verran, Mikkelin Ursan puheenjohtaja Aki Taavitsainen kertoo MTV3 Uutisille.
Hänen mukaansa ensi yönä noin kello 22.30 aikaan tähdenlentojen pitäisi näkyä selkeimmin tänä viikonloppuna.
– Jopa 60 tähdenlentoa voi nähdä tunnissa. Kannattaa mennä mahdollisimman pimeään paikkaan katsomaan niitä tähtiä ja toivotaan, että pilviä ei tulisi. Lisäksi maltti on valttia, vähän niin kuin ongellakin. Kannattaa vain odottaa, pukea lämmintä päälle ja ottaa kahvitermostaatti mukaan. Sitten se odotus palkitaan. Saimme viime yönäkin mukavia ahaa-elämyksiä, Taavitsainen toteaa.
Tänä viikonloppuna näkyvien Perseidien meteoriparvi on saanut nimensä siitä, että sen meteorit näyttävät kaikki tulevan Perseuksen tähtikuviosta.
Perseidien meteoriparvesta on tehty havaintoja jo yli kahden tuhannen vuoden ajan ja varhaisimmat havainnoista ovat Itä-Aasiasta.

Niko Rantaniko.ranta(at)mtv3.fi
Kotimaa
Rakennusjäte likaa Helsingin Pihlajasaaren rantaa
23.05.2013 21:55
Lähiviikkojen ennuste: Kesän alku tavallista lämpimämpi
23.05.2013 21:41
Pakolaisapu: Rasismiin puuttuminen ei vaadi sankaritarinoita
23.05.2013 20:59
Tällaisia ovat hulluruohomyrkytyksen oireet
23.05.2013 20:22
Rekka törmäsi toiseen Kalajoella - kuljettaja sairaalaan
23.05.2013 20:13
Tutkija: Suomessa satoja narkoleptikoita tietämättöminä sairaudestaan
23.05.2013 19:58
Epäilyttävää ruokaa lautasellasi – miksi?
23.05.2013 19:31
Terapeutti: Alistaminen parisuhteessa molemminpuolista
23.05.2013 19:06
Pääuutiset
Varkaat iskivät jälleen Cannesissa – 2 miljoonan euron timanttikoru katosi
23.05.2013 22:22
Rakennusjäte likaa Helsingin Pihlajasaaren rantaa
23.05.2013 21:55
Lähiviikkojen ennuste: Kesän alku tavallista lämpimämpi
23.05.2013 21:41
Obama lennokki-iskuista: Vain jos amerikkalaisten henki vaarassa
23.05.2013 21:29
Britanniassa kaksi lisäpidätystä karmeassa veriteossa
23.05.2013 21:12
Pakolaisapu: Rasismiin puuttuminen ei vaadi sankaritarinoita
23.05.2013 20:59
Ranskan oppositio: Vierasta kieltä puhuva menettää identiteettinsä
23.05.2013 20:36
Tällaisia ovat hulluruohomyrkytyksen oireet
23.05.2013 20:22





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.