Kotimaa
Perheen vene syttyi tuleen keskellä merta
Nelihenkisen ruotsalaisperheen moottoriveneessä syttyi uhkaava tulipalo tänään Eckerön luoteispuolella.
Perhe oli matkalla Tukholman saaristosta Ahvenanmaalle, kun noin kello 16.30 aikaan veneen konehuoneesta alkoi tulla savua. Veneen vasemman koneen turbo oli ilmeisesti ylikuumentunut ja alkanut savuamaan. Venettä ajanut perheen isä piti konehuoneen luukut kiinni, joten palo ei päässyt yltymään liekeiksi asti.
Yliluutnantti Martin Saarinen Länsi-Suomen merivartiostosta kertoo, ettei palon alkaessa lähettyvillä ollut toisia veneitä. Ahvenanmaan meripelastusyhdistyksen Rescue West oli ensimmäisenä paikalla noin 45 minuutissa.
– Perhe odotti apua veneen etukannella. Välimatkat ovat pitkiä merellä ja 45 minuutin odotus on todella pitkä, kun olet hädässä, kuvaili Saarinen.
Saarisen mukaan perheen veneessä ei ollut jollaa, johon perhe olisi voinut palon levitessä pelastautua.
– He olisivat joutuneet pelastautumaan mereen.
Veneen vasemman koneen turbo paloi korjauskelvottomaksi, mutta oikeanpuoleinen kone saatiin käyntiin. Vene kuljetettiin Eckeröön ja perhe vietiin maihin partioveneen kyydissä.
Kotimaa
Talvivaarassa valui rautapitoista vettä - värjäsi joen oranssiksi
21.05.2013 18:14 (20:22)
Mätäjoen myrkkyvuoto mitätöi vuosien mittavan elvytystyön
21.05.2013 19:28
"Pistoolilla ampumiseen vaaditaan ympäristölupa, mutta tykille ei"
21.05.2013 19:21 (19:22)
Jemenin presidentti iloinen vapautettujen suomalaisten puolesta
21.05.2013 18:34
Mitä jos sakot voisikin maksaa paikan päällä?
21.05.2013 18:18
Sinkkujen määrä kasvaa - parisuhdemarkkinoilla vallitsee epätasapaino
21.05.2013 17:31
EVA rajoittaisi kaavavalitusten määrää - "osa valittaa jokaisesta päätöksestä"
21.05.2013 16:55
Sade viilentää säätä jopa kymmenellä asteella
21.05.2013 16:33
Microsoftin uusi olohuoneen valloittaja on Xbox One
21.05.2013 18:07 (21:25)
Talvivaarassa valui rautapitoista vettä - värjäsi joen oranssiksi
21.05.2013 18:14 (20:22)
Gumball-kisaaja kolaroi Ferrarin pahaan kuntoon
21.05.2013 19:52
Mätäjoen myrkkyvuoto mitätöi vuosien mittavan elvytystyön
21.05.2013 19:28
"Pistoolilla ampumiseen vaaditaan ympäristölupa, mutta tykille ei"
21.05.2013 19:21 (19:22)
Turistien purjehdus päättyi traagisesti Turkissa: Viisi kuoli myrkkyviinaan
21.05.2013 19:14
Jemenin presidentti iloinen vapautettujen suomalaisten puolesta
21.05.2013 18:34
Miksi Gumball-kaahareille ei järjestynyt pikaoikeudenkäyntiä?
21.05.2013 18:27





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.