Kotimaa
Suomenmaa: Kilpailu kovaa - vainajia kuljetetaan punaisilla pakettiautoilla
Halvimpien hintojen metsästys on aiheuttanut ongelmia ja mielipahaa vainajien kuljetuksissa, kirjoittaa Suomenmaa.
Suomen Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius sanoo lehden haastattelussa, että viranomaiset valitsevat usein alihinnoitellun tarjouksen, jolloin laatu kärsii.
Vainajia on kuljetettu jopa punaisilla pakettiautoilla. Työntekijät eivät ole aina puhuneet suomea ja pukeutuminen on voinut olla epäasiallista, Forsius kertoo. Omaiset ovat olleet järkyttyneitä.
Kilpailutusten taustalla on poliisilaitosten vähentäminen. Sen vuoksi vainajien kuljetuksia alettiin kilpailuttaa entistä laajemmilla alueilla. Sen myötä alalle on tullut uusia yrittäjiä. Yleensä niin sanotun viranomaiskuljetuksen tilaaja on poliisi, sillä lain mukaan poliisin tehtävä on järjestää vainajan kuljetus.
Forsiuksen mielestä viranomaisten pitää valvoa kuljetuksia tarkemmin.
- Voidaan vain kysyä, että missä tässä on vainajien kunnioitus, Forsius paheksuu.
(MTV3-STT)
Kotimaa
Brasiliassa lauletaan punkkia suomeksi
24.05.2013 23:03
Lumilapio-palkinnot Talvivaara-journalistille ja Eduskunta II:lle
24.05.2013 21:02
Atria teurastaa Kauhajoella 80 nautaa tunnissa
24.05.2013 20:28
Liikenne palaamassa normaaliksi Kehä III:lla
24.05.2013 18:37
Tutkija: Vuokratyöntekijät työelämän huono-osaisia
24.05.2013 18:11
Tutkimus: Susikannan tila huolestuttava
24.05.2013 19:11
Lukiovertailu 2013: Espoon lukiot järjestyksessä
24.05.2013 17:29
Viiden auton kolari Kehä III:lla ruuhkauttaa liikennettä
24.05.2013 17:17
Pääuutiset
Brasiliassa lauletaan punkkia suomeksi
24.05.2013 23:03
Brittisotilaan surmasta epäilty kääntyi islamiin 10 vuotta sitten
24.05.2013 21:57
SvD: Lähi-idän lennoilla voi pian poltella vesipiippua
24.05.2013 21:31
Lumilapio-palkinnot Talvivaara-journalistille ja Eduskunta II:lle
24.05.2013 21:02
Atria teurastaa Kauhajoella 80 nautaa tunnissa
24.05.2013 20:28
Hävittäjät saattoivat lentokonetta Britanniassa
24.05.2013 19:58
Turun telakalla oli pitkästä aikaa aihetta juhlaan
24.05.2013 19:18
Liikenne palaamassa normaaliksi Kehä III:lla
24.05.2013 18:37






















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.