Kotimaa
Suomalaissotilaat suojaamaan ruokakuljetuksia Somaliaan – historiallinen operaatio
Suomalaissotilaat lähtevät ensi vuoden alussa suojaamaan Maailman ruokaohjelman (WFP) ruokakuljetuksia Somaliaan.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päättivät viime viikolla, että Suomi tarjoaa alussuojausosaston EU:n Atalanta-operaation käyttöön ensi vuoden alusta.
Täysin varmaa suomalaissotilaiden lähtö ei vielä ole. Rekrytointi operaatiota varten on kuitenkin aloitettu, joten lähtö on hyvin todennäköistä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomi lähettää itsenäisen alussuojausosaston kriisinhallintaoperaatioon.
– He (operaation johto) ovat lähteneet arvioissaan siitä, että tällainen itsenäinen alussuojausosasto on tarpeen, koska siellä on tehty kontrahti (sopimus) yhden kauppa-aluksen kanssa, joka kuljettaa Maailman ruokaohjelman kuljetuksia Somaliaan, sanoo osastopäällikkö Esa Pulkkinen puolustusministeriöstä.
Tällä hetkellä Atalanta-operaatiossa palvelee hollantilainen alussuojausosasto lokakuun loppuun asti.
|
Osaston tarkkaa kokoa ei vielä ole päätetty, mutta sen kooksi tullee noin 25. Yksi osasto palvelee operaatiossa Pulkkisen mukaan 3-4 kuukautta, jonka jälkeen se vaihdetaan toiseen osastoon.
Osasto korvaa sotalaivan
Alussuojausosaston tehtävä on suojata WFP:n alusta, kun se toimittaa ruoka-apua Somaliaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että aseistautunut osasto matkaa aluksen mukana sen lähtösatamasta Somaliaan ja takaisin. Aiemmin WFP:n aluksia on suojannut yksi sotalaiva.
— On paljon kustannustehokkaampaa, että aluksella on tällainen suojausosasto kuin se, että sinne laitetaan esimerkiksi fregatti sitä vahtimaan. Se (osasto) vapauttaa yhden sotalaivan muuhun Atalantan vaatimaan työhön, Pulkkinen sanoo.
WFP:n alukset toimittavat ruoka-apua kolmeen kaupunkiin Somaliassa. Nämä ovat pohjoisessa Berbera ja Boosaaso sekä sekasortoisen maan pääkaupunki Mogadishun. Mogadishun turvallisuustilanne on parantunut, mutta turvalliseksi kaupunkia ei voi kutsua. Pulkkinen arvioi, että suomalaissotilaat tuskin tulevat toimimaan Mogadishun satamassa.
— Operaation johto määrittää sen, miten osasto voi olla siellä satamassa, Pulkkinen sanoo.
Pulkkisen mukaan alussuojausosaton tärkein tehtävä on suojata alus merellä.
— Suurin uhka alukseen kohdistuu matkan aikana, hän sanoo.
Yhtään WFP:n alusta ei ole kaapattu sen jälkeen, kun Atalanta-operaatio alkoi vuonna 2008.
Kotimaa
Merihätään joutuneet suomalaiset saivat apua Atlantilla
20.05.2013 03:52
Vaaratilanne Turun lentokentällä
20.05.2013 02:48
Kesä hellii vielä: lämpöä luvassa suureen osaan Suomea
19.05.2013 22:31
Kurier: Lunnasrahoja ei maksettukaan
19.05.2013 21:19
Yle: Raiskauksia koskevan lain tiukennus syksyllä eduskuntaan
19.05.2013 21:54
Tässä ovat maailman rikkaimmat ja omalaatuisimmat miljardöörit
19.05.2013 19:46
Poliisi sai Turun ampujaksi epäillyn kiinni
19.05.2013 19:09
Äiti syöksyi pelastamaan lastaan – virta meinasi viedä molemmat
19.05.2013 18:19
Pääuutiset
Merihätään joutuneet suomalaiset saivat apua Atlantilla
20.05.2013 03:52
Vaaratilanne Turun lentokentällä
20.05.2013 02:48
Kesä hellii vielä: lämpöä luvassa suureen osaan Suomea
19.05.2013 22:31
EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
19.05.2013 21:47
Boston-jahdissa kuollut poliisi saa nimikko-oluen
19.05.2013 21:24
Kurier: Lunnasrahoja ei maksettukaan
19.05.2013 21:19
Yle: Raiskauksia koskevan lain tiukennus syksyllä eduskuntaan
19.05.2013 21:54
Tässä ovat maailman rikkaimmat ja omalaatuisimmat miljardöörit
19.05.2013 19:46





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.