Kotimaa
Uhanalaisia pikkuapolloja siirretään uusiin paikkoihin
Uhanalaisen pikkuapollo-perhosen kantaa yritetään kasvattaa siirtämällä perhosia uusille alueille. Pikkuapolloja siirtoistutetaan kolmelle uudelle elinpaikalle Varsinais-Suomessa. Yksi paikka on Paimionjokivarressa ja kaksi Rekijoen kylässä Salossa.
- Tämä paikka on hyvä, koska täällä kasvaa perhosen toukan käyttämää ravintokasvia kiurunkannusta ja lisäksi tässä on ympärillä isot niittyalueet, joita laidunnetaan, kertoo erikoistutkija Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskuksesta esitellessään toista Rekijoen siirtoistutuspaikoista.
Kaikkiin kolmeen paikkaan vapautetaan 20 hedelmöitettyä perhosnaarasta. Ne on kerätty Somerolta Häntälän rotkoista. Siellä sijaitsee tällä hetkellä Suomen suurin pikkuapolloesiintymä. Siellä saattaa yhdessä kesässä liikkua jopa 10 000 perhosta.
Onnistumismahdollisuudet hyvät
Tutkija uskoo, että siirtoistutuksilla on hyvät mahdollisuudet onnistua.
- Uskon, että onnistumismahdollisuudet ovat hyvät, koska istutuspaikkojen ympärilllä on isoja niittyjä. Toki aina on se jännitys, miten perhosten lisääntyminen onnistuu.
Pikkuapolloja on reilut kymmenen vuotta sitten siirtoistutettu onnistuneesti Porvooseen. Viime kesänä Porvoon Stensbölessä eli ensimmäistä kertaa yli tuhannen pikkuapollon kanta.
Suomessa pikkuapollot elävät lähinnä Ahvenanmaalla sekä Lounais-Suomen saaristossa ja rannikolla. Yhteensä noin 30 pikkuapolloesiintymästä vain kaksi sijaitsee sisämaassa.. Pikkuapollo on rauhoitettu koko Euroopassa.
Pikkuapollo on hävinnyt monesta paiaksta laidunniittyjen katoamisen seurauksena.
Harvoin käytetty suojelukeino
Siirtoistutus on harvoin käytetty keino uhanalaisten lajien suojelussa. Pikkuapollolle se soveltuu hyvin, koska laji on hyvin kotipaikkauskollinen. Elämänsä aikana se liikkuu enintään parin kilometrin matkan.
- Joillakin harvinaisilla lajeilla siirtäminen on varteenotettava keino. Kyllä tämä ainakin osittain lajin säilymistä edistää. Kun perhonen nyt pääsee uudelle niittyalueelle, on hyvät mahdollisuudet, että se asuttaa myös lähiniittyjä luonnostaan, toivoo Kuussaari.
Jos siirtoistutus onnistuu hyvin istutuspaikoilla voi jo kolmen, neljän vuoden kuluttua elellä jo pari sataa pikkuapolloa.

Päivi Mäki-Petäjäpaivi.maki-petaja(at)mtv3.fi
Kotimaa
Ulkomaisten mansikoiden kauppa käy yhä paremmin
19.05.2013 10:14
Isän ja pojan epäillään hukkuneen Ylöjärvellä
19.05.2013 09:50
Maanmittauslaitos etsii omistajia tuhansille maa-alueille
19.05.2013 09:00
SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
19.05.2013 06:02
Asiantuntija: Ruokapuheet altistavat syömishäiriöille
19.05.2013 05:13
Patrian tulo Vattajan dyynialueelle hiertää Kokkolassa
19.05.2013 05:08
Kysely: Joka kymmenes teini kertoo sammuneensa juotuaan
19.05.2013 05:00
HS: Valtionjohto on lennellyt veroparatiisikoneilla
19.05.2013 04:49
Pääuutiset
Syyrian pakolaistytöistä tuli kauppatavaraa – myydään iäkkäille jordanialaismiehille
19.05.2013 11:02
Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
19.05.2013 10:29
Ambulanssipotilas kuristi hoitajaa ja riehui konepellillä
19.05.2013 10:25
Ulkomaisten mansikoiden kauppa käy yhä paremmin
19.05.2013 10:14
Isän ja pojan epäillään hukkuneen Ylöjärvellä
19.05.2013 09:50
Iran teloitti kaksi vakoilusta tuomittua
19.05.2013 09:09
Maanmittauslaitos etsii omistajia tuhansille maa-alueille
19.05.2013 09:00
Onnekas lottoaja voitti 600 miljoonaa USA:ssa
19.05.2013 08:49





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.