Kotimaa
Väyrynen puoluekokouksessa: Saatatteko minut historiaan?
Keskustan puheenjohtajavaali on parhaillaan käynnissä. Sitä ennen puheenjohtajaehdokkaat pitivät tunteikkaat viiden minuutin esittelypuheet lähes neljän tuhannen ihmisen edessä.
Timo Kauniston mukaan maalaisliitto/keskusta on aina osannut valita edistyksen.
– Haluan kulkea edellänne. Olen valmis tähän vastuuseen.
Tuomo Puumala kertoi Martin, Annan ja Jukan sydäntäsärkevät tarinat. Puumalan mukaan Keskustan uusi nousu on kokousväessä ja tässä salissa.
– Keskusta tulee takaisin.
Puumala keräsi kokousväeltä myös toiseksi pisimmät aplodit.
Juha Sipilä kertoi omia yrityskokemuksiaan ja sai kokousväeltä suurimmat suosionosoitukset.
– Kerran yrityksen tilillä oli 1 700 markkaa ja laskuja miljoonan edestä. Yrityskumppanit päättivät, että tällaisessä tilanteessa ollaan aina rehellisiä.
Johtajan pitää Sipilän mukaan esimerkillään saada muut innostumaan.
– Olen korkealta pudonnut, riittävästi sähköiskuja saanut timpuri.
Paavo Väyrynen yllätti puheensa tyylillä. Hän esitti pelkkiä kysymyksiä, jotka sisälsivät myös piikkejä muille ehdokkaille.
– Uskotteko, että vähäinen poliittinen kokemus on eduksi puolueelle?
– Saatatteko minut historiaan vai teettekö historiaa valitsemalla minut puheenjohtajaksi?
Tämänhetkisten arvioiden mukaan keskustan uusi puheenjohtaja on valittu ennen Seitsemän uutisia.
Kotimaa
Visio: Helsinki on vuonna 2050 entistä urbaanimpi
22.05.2013 21:38
Ilmastonmuutos levittää puutiaisaivokuumetta pohjoisemmaksi
22.05.2013 20:30 (21:10)
"Mellakat voivat saapua Suomeenkin"
22.05.2013 21:01
Mies putosi nosturilta ja kuoli
22.05.2013 19:58
TS: Nuorten miesten käsitys parisuhteesta havahduttaa
22.05.2013 18:16
Homeongelmille altistuu päivittäin jopa 800 000 suomalaista
22.05.2013 17:41 (17:46)
Asiantuntija: Punkkirokote ei tehoa kaikkiin punkkitauteihin
22.05.2013 17:43
Katainen: Veroasioissa on oltava avoin
22.05.2013 17:21
IAEA: Iran laajentamassa tuntuvasti ydinohjelmaansa
22.05.2013 22:23
Pääministeri: On vahvoja viitteitä siitä, että Lontoon surma oli terroriteko
22.05.2013 21:35
Visio: Helsinki on vuonna 2050 entistä urbaanimpi
22.05.2013 21:38
Ilmastonmuutos levittää puutiaisaivokuumetta pohjoisemmaksi
22.05.2013 20:30 (21:10)
Lontoon hyökkäyksestä hätäkokous: "Kuvottava ja barbaarinen surma"
22.05.2013 20:51
"Mellakat voivat saapua Suomeenkin"
22.05.2013 21:01
Euroopan pörssikurssit viiden vuoden ennätykseen
22.05.2013 20:06
Mies putosi nosturilta ja kuoli
22.05.2013 19:58





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.