Kotimaa

Varman Vuoria: Nykyhallituksen päätettävä eläkeiän nostosta

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria pitää välttämättömänä, että nykyinen hallitus tekee päätöksen eläkeiän nostamisesta. Hänestä aihe voidaan ottaa käsittelyyn jo maaliskuun kehysriihessä.

– Varmaan tällaiset linjaukset ovat tarpeellisia erityisesti sen vuoksi että olemme taloudellisesti aivan toisenlaisissa oloissa kuin hallituksen syntymisen aikoihin vuosi sitten. Taloudellinen toimintaympäristö on huomattavan paljon haastavampi ja maan hallitus vastaa tästä kokonaisuudesta niin kauan kun se istuu. Sen takia en usko, että ilman linjauksia keskeisissä kestävyyttä koskevissa asioissa voidaan lykätä tältä hallitukselta eteenpäin. Se ei ehkä kuitenkaan riitä päätökseksi, että me emme päätöksiä tekisi, Vuoria sanoi MTV3:n Torstaikabinetissa.

Vuoria otti kantaa myös kiisteltyyn työeläkeyhtiöiden johdon ja pörssiyhtiöiden johdon ristikkäisiin hallitusrooleihin. Esimerkiksi Vuoria istuu sekä Sammon että Wärtsilän hallituksessa. Sammon toimitusjohtaja ja Wärtsilän edellinen toimitusjohtaja sen sijaan ovat Varman hallituksen jäseniä. Vuoria ei nähnyt asetelmassa ongelmaa.

– Varma on keskinäinen yhtiö ja on luonnollista että sen suurimmat asiakkaat seuraavat miten heidän eläkevastuitaan hoidetaan. Toisaalta kummassakin nyt mainitussa yhtiössä Varman omistus on varsin korkea ja sitä voidaan pitää strategisena sijoituksena, Vuoria perusteli.

Hautalan linjasta ottaa hallitukseen uusia jäseniä Vuoria piti sinänsä oikeana, mutta pienen näpäytyksen hän ministerille antoi:

– Paras ansio hallituksessa toimimiseen ei tietenkään ole se, että ei olla oltu koskaan yhteydessä siihen toimintaympäristöön jossa ohjausta pitäisi suorittaa, Vuoria sanoi.

Katso Varman toimitusjohtajan Matti Vuorian haastattelu: (Huomenta Suomi 23.2.2012)

Markus Pirttijokimarkus.pirttijoki(at)mtv3.fi

Markus Pirttijoki

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39