Kotimaa
Torstain lumipommi - katso, missä pyryttää
Viime päivinä tutuiksi tulleet sankat lumisateet saavat jatkoa, kun torstaina Etelä-Suomeen saapuu uusi lumisadealue.
MTV3:n meteorologi Miina Manninen tituleerasi tulossa olevaa saderintamaa lumipommiksi. Etelään saattaa tulla uutta lunta jopa kymmenen senttiä.
– Sade alkaa jo aamuyöllä neljän aikaan. Aluksi se tulee vetenä ja myöhemmin lumena, Manninen kertoo.
Eniten lunta tulee juuri Etelä-Suomessa, mutta pyryn raja kulkee torstaina Tampereen tienoilla. Hieman pohjoisemmassa voi tulla ainoastaan keskiviikkoisen saderintaman rippeitä. Aurinko näyttäytyy lähinnä käsivarren lapissa. Muualla maassa on pilvipoutaa.
Lännessä torstain lumisade loppuu iltapäivällä, idässä illan mittaan.
Aihe:
lumipyry

Sakeat lumipyryt ovat piinanneet viime aikoina varsinkin Etelä-Suomea. Viikonloppuna lunta tuprutti yhtäjaksoisesti yli puoli vuorokautta, ja esimerkiksi Uudellamaalla lunta kertyi paikoin 20 senttiä.
Lumisade aiheutti ongelmia paitsi tieliikenteelle myös julkiselle liikenteelle.
Lunta saadaan lähipäivinä kuitenkin lisää koko maahan. Maan etelä- ja länsiosaan iskee todella voimakas lumipyryalue varsinkin torstaina. Luvassa on aiempaa voimakkaampi sade ja vasta perjantaina sää alkaa poutaantua.
Uusimmat uutiset
Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59
Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46
Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14
EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34
Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07
Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46
Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43
90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10
Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29
Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14
Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00
Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52
Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43
Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33
IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33
Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22
Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59
Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49
Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39













Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.