Kotimaa

Venäläisturistit ihmettelevät: Miksi kaikki sulkevat kello 18?

Suomessa vuosittain vierailevat miljoonat venäläisturistit pitävät Suomea suhteellisen tylsänä maana. Vaikka maamme vetää vuosittain puoleensa miljoonia turisteja itänaapurista - arvioiden mukaan tänä vuonna tänne saapuu 3,4 miljoonaa venäläistä - voisivat asiat olla paremminkin.

Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusteri (OSKE) tutki venäläisten matkailukuvaa Suomesta.

Heidän mielestään Suomi on ihanan puhdas ja harmoninen maa - mutta tylsä. Paikat menevät aikaisin kiinni, talvella on kylmä ja kulttuurinähtävyyksistä ei löydy tietoa.

– Jos matkailija tulee esimerkiksi hektisestä Pietarista, ihmettelee hän Helsingin katuja iltakuudelta: missä ovat kaikki ihmiset? Helsingissä on paljon esimerkiksi musiikkitapahtumia, mutta missään ei ole niistä tietoa, kertoo OSKEn kehitysjohtaja Miikka Raulo.

Suomi voisikin tutkimuksen mukaan houkutella venäläisturisteja maahan aiempaa tehokkaammin.

– Venäläisille paras markkinointikeino on se, että heidän läheisensä suosittelevat Suomea matkakohteeksi. Kysymys ei niinkään ole siitä, miten markkinoimme, vaan siitä, että tuomme hyviä palvelukokemuksia venäläisille Suomessa.

Tutkimus perustuu suurimmaksi osaksi sosiaalisessa mediassa toteutettuun kampanjaan, johon osallistui yli 500 venäläistä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39