Kotimaa

Keskusta jätti välikysymyksen - "kuntauudistus johtaa kaaokseen"

Keskustan eduskuntaryhmä jätti tänään välikysymyksen pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallituksen kuntauudistuksesta.

Kysymyksen ensimmäiset allekirjoittajat olivat keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi, ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Mukana on lisäksi kansanedustajia.

Keskustan mukaan hallituksen kuntauudistus unohtaa ihmiset ja lähipalvelut, ja on johtamassa kaaokseen.

Puolueen mukaan uudistusta tarvitaan, mutta se ei voi edetä hallituksen suunnittelemalla tavalla tai pakkoliitoksin. Keskusta toteuttaisi kuntauudistuksen toisin ja kiinnittäisi huomiota muun muassa kuntien tehtävien määrittelyyn ja palvelurakenteisiin.

Kuntauudistusta valmistelleen esityksen mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa, kun niitä nyt on 320.

Keskusta esitteli jo jonkin aikaa valmistelemansa välikysymyksen tänään. Hallitukselta kysytään muun muassa, mihin suurkuntahankkeen hyödyt perustuvat ja miten hallitus aikoo turvata kuntalaisten lähipalvelut ja vaikuttamismahdollisuudet.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39