Kotimaa
Victorian ja Danielin perheelle muumiastioita
Jäähyväisvierailulla Tukholmassa oleva Presidentti Tarja Halonen kertoo kuningasperheen odottavan ensimmäistä lastenlasta innostunein mielin.
Tukholman kirjeenvaihtajamme Kari Lumikero seuraa vierailua paikan päällä. Hän kyseli Haloselta mm. sitä, minkä lahjan esikoistaan odottava Victoria Suomen väistyvältä presidentiltä sai.
- Kruununprinsessa ja prinssi Daniel saivat, voisko sanoa, muumikamaa.
Lumikero pyysi presidentti Halosta tarkentamaan, mitä muumikama tarkoittaa.
- Tulevalle lapselle ruokailuvälineitä ja vanhemmille ja isovanhemmille jotain josta voisi juoda kahvia. Lisäksi oli kuningattarelle ja kuninkaalle ja prinsessa christinalle suomalaista taidelasia.
Halonen kuvaa Lumikeron haastattelussa kuningasperheen odotusta lämpimäksi ja leppoisaksi.
- Se oli kuin mikä tahansa perhe jossa äidin puolelta odotetataan ensimmäistä lastenlasta. Danielin vanhemmille se ei ole ihan uusi asia, he ovat jo ennestään isovanhempia Danielin sisaren kautta, jotka ovat siis tulevia tätejä. Vanhemmat rouvat muistelivat omia aikojaan. Victoria tuntui oikein rauhalliselta ja rentoutuneelta, Halonen kertoo.
Presidentiltä udeltiin myös, oliko puhetta siitä, milloin lapsi syntyy.
- Ennemmin kuin myöhemmin, presidentti vastasi arvoituksellisesti.
Katso Kari Lumikeron juttu Tukholmasta (Seitsemän uutiset 21.2.2012)

Kari Lumikerokari.lumikero(at)mtv3.fi
Uusimmat uutiset
Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59
Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46
Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14
EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34
Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07
Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46
Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43
90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10
Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29
Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14
Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00
Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52
Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43
Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33
IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33
Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22
Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59
Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49
Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.