Kotimaa

Edes hinaaja ei päässyt lumiselle kadulle - luistelurata sen sijaan aurattiin

Espoolainen Jouni Sundberg ihmettelee kaupungin toimia katujen auraamisessa. Sundberg jäi aamulla jumiin autoineen Espoon Tahkorinteelle lähelle Turunväylää.

Edes hinaaja ei päässyt paikalle, kun tie oli niin pahasti lumen peittämä. Edelleen iltapäivällä kyseinen tie oli auraamatta.

– Mitenkäs ambulanssit. Miten ne pääsevät paikalle, kun teitä ei aurata? Sundberg kysyy.

Mies pääsi aamulla lopulta työpaikalleen Hyvinkäälle 3,5 tuntia myöhässä, kun isompi hinaaja puski tiensä lumen läpi Sundbergin auton luo.

– Koska tie on edelleen auraamatta, joudun jäämään Hyvinkäälle yöksi. Hotelliyö menee tietysti omaan piikkiin. Kukaan ei myöskään maksa palkkaa minulle tuolta ajalta.

Auraajille ei ylityökorvauksia

Sundbergiä ihmetyttää ja ärsyttää tilanteessa lisäksi se, että Tahkorinteen lähellä sijaitseva luistelukenttä sen sijaan tultiin auraamaan kello 6.15.

Espoon kaupungilta tilanteen syyksi kerrottiin Sundbergin mukaan se, että kaupunki ei säästötoimiensa vuoksi maksa auraajille ylityökorvauksia.

– Tietysti kun auraajien tunnit tulevat täyteen, he painuvat kotiin, Sundberg sanoo.

– En ymmärrä tätä, kun asumme aivan keskustan läheisyydessä, hän jatkaa.

Sundbergin mukaan kaupungilta ilmoitettiin selvästi, että tietä ei tämän vuorokauden puolella aurata.

– Sieltä ehdotettiin, että Tahkorinteen lähellä on aurattu katu. He eivät kuitenkaan pystyneet sanomaan, ettei sinne pysäköinnistä saisi sakkoja.

Jaana Oksanen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39