Kotimaa

Töölön lumiturma – nyt puhuu huoltoyhtiön johtaja

Töölön Kiinteistöpalvelun toimitusjohtaja Ben Mattsson sanoo, että lumen vaaroja on ehkäisty onnettomuuspaikalla riittävästi.

– Viranomaiset päättävät asian, mutta minun mielestäni kiinteistöä on hoidettu niin hyvin kuin on osattu, Mattsson sanoo.

Mattssonin mukaan sekä huoltoyhtiö että isännöitsijä tilaavat lumenpudottajia ulkopuoliselta yhtiöltä. Tällä kertaa lumenpudotus oli tilattu perjantaina ja ajankohdaksi oli määritetty maanantaiaamu.

Olisiko lunta pitänyt pudottaa jo aikaisemmin?

– Tiedossa oli, että lunta sataa maanantaiaamuun asti. Olisi ollut hassua tilata pudotus sunnuntaiaamuksi, kun lumisade vasta alkoi silloin. Edellisen kerran lunta oli pudotettu juuri edellisellä viikolla, Mattsson sanoo.

Mattsson kertoo, että hänen saamiensa tietojen mukaan ainakin osa lumenpudottajista oli onnettomuushetkellä paikalla, mutta he eivät ehtineet aloittaa työtään.

– Paikalla on ollut kaksi miestä, ja vielä on odotettu kolmatta.

Oliko alue rajattu riittävän hyvin?

– Huollettavana on samalla kadulla kaksi kiinteistöä. Kadunpätkä on rajattu puomeilla, mutta välipuomeja ei ole, Mattsson sanoo.

Lunta pudotettiin nyt neljättä kertaa tänä talvena.

Mattssonin mukaan onnettomuuspaikan kohdalla katolla olevaa lunta ei näy kunnolla, joten jalankulkija ei välttämättä miellä olevansa vaarassa.

– Me vastaamme kiinteistön turvallisuudesta ja puomit varoittavat jalankulkijoita. Puomit ovat kuitenkin kierrettävissä.

Vuonna 1961 syntynyt nainen kuoli aamulla Helsingin Töölössä, kun hänen päälleen putosi katolta lunta ja jäätä. Helsingin poliisi tutkii tapausta kuolemantuottamuksena.

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 20.2.2012)

Ville Juutilainenville.juutilainen(at)mtv3.fi

Ville Juutilainen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39