Kotimaa

Perussuomalaisten valtuutettu kohautti: Pitseriasurmaajalle mitali

Perussuomalaisten Köyliön kunnanvaltuutettu Tommi Rautio on kohauttanut tuoreella Facebook-kommentillaan, jossa hän toivoo kunniamerkin antamista Oulun pitseria-ampujalle. Ammuskelussa sai surmansa Marokosta kotoisin ollut mies.

Kun kokoomuksen Ossi Mäntylahti ihmetteli Facebookissa Raution puheita, sanoi Rautio, että "sota on jo käynnissä ja sodissa jaetaan kunniamerkkejä".

Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtajan Seppo Torisevan mielestä Raution kommentit ovat tuomittavia siitä huolimatta, että Rautio myöhemmin poisti ne.

– Olen ottanut Rautioon yhteyttä ja pyytänyt häneltä kirjallista selvitystä siitä, mitä hän tarkoitti kunniamitalin antamisella ja sodanjulistuksella. Puoluehallitus ja piirivaltuusto käsittelevät asiaa seuraavissa kokouksissaan. Erottamisen rajalla liikutaan, Toriseva sanoo.

Kunnanvaltuutetun tehtävien lisäksi Rautio on Satakunnan perussuomalaisten piirihallituksen jäsen. Aiemmin hän on toiminut myös Köyliön perussuomalaisten puheenjohtajana.

Toriseva kertoo, että Rautio on vaikuttanut katuvalta hänen oltuaan tähän yhteydessä.

– Mutta tehty mikä tehty. Tällainen puhe ei kuulu puolueen arvoihin, sanoo Toriseva.

Saija Räsänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39