Kotimaa

Malttia työmatkalle — ajokeli yhä huono

Ajokeli on yhä huono suuressa osassa maata, kertoo Liikennevirasto.

Erittäin huono ajokeli on väleillä Hämeenlinna ja Hyvinkää, Tampere ja Kangasala sekä Jyväskylä ja Viitasaari. Erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan myös Nivalan alueella Pohjois-Pohjanmaalla sekä Iisalmen pohjoispuolella Pohjois-Savossa.

Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että teiden puhdistukset ovat käynnissä koko maassa. Eniten teitä on saatu puhdistettua Lounais-Suomessa Turun alueella ja Länsi-Suomessa Pohjanmaalla. Aamun ensimmäisinä tunteina puhdistuksia vaikeuttavat uudet lumisadealueet, joita on eri puolilla maata.

Kaikki pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junat ovat myöhästelleet aamulla asetinvian vuoksi, VR:ltä kerrotaan. Lisäksi kaikki I-junat Helsingin ja Tikkurilan välillä on peruttu.

Aamun työmatkaan kannattaa varata aikaa, liikkui sitten autolla tai junalla. Ajokeli paranee aamupäivää kohti.

Keliä hankaloittaa myös voimakas tuuli, joka kasaa lunta kinoksiksi. Tuuli on voimakkainta Kymenlaaksossa, Keski-Suomessa, Itä-Suomessa, Lapissa ja Oulun alueella.

(MTV3 - STT)

Katso tieliikennepäivystäjä Liisa Järvisen haastattelu: (Huomenta Suomi 20.2.2012)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39