Kotimaa

Ovatko tiet aamulla ajokunnossa? Näin lupaa Liikennevirasto

MTV3 - Miia Hakkarainen - Jouni Sipilä

Sakea lumisade on vaikeuttanut sunnuntain aikana ihmisten liikkumista ympäri maata.

Runsaimmin lunta on tullut lännessä ja etelässä, esimerkiksi Helsingissä lunta tuprutti lähes parikymmentä senttiä.

Aamuun mennessä tilanteen pitäisi kuitenkin parantua, arvioi Liikenneviraston liikennepäivystäjä Kirsi Salokanto. Myös liikenteen pitäisi sujua ainakin pääteillä, mutta pikkuteillä tilanne voi olla yhä toinen.

– Päätiet on varmasti jo sellaisessa kunnossa, että siellä ei tarvitse kovasti kikkailla, mutta sivuteillä on varmasti aamulla edelleenkin vielä jonkunlaisia ongelmia, Salokanto toteaa.

– Vaikka kunnossapitokalusto on koko ajan käytössä, niin ihan kaikkia teitä ei välttämättä saada putipuhtaaksi aamuun mennessä.

Sunnuntaina liikenne sujui keliin nähden yllättävän hyvin.

– Muutamia onnettomuuksia on toki raportoitu, mutta ei mitään ihan vakavia tapauksia. Esimerkiksi raskaiden ajoneuvojen jumeja on ollut jonkun verran. Mutta paljon pahemminkin olisi voinut mennä siihen nähden, kuinka paljon lunta on tullut.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Aihe:

lumipyry

Viikonlopuksi kylmenee ja poutaantuu

Sakeat lumipyryt ovat piinanneet viime aikoina varsinkin Etelä-Suomea. Viikonloppuna lunta tuprutti yhtäjaksoisesti yli puoli vuorokautta, ja esimerkiksi Uudellamaalla lunta kertyi paikoin 20 senttiä.

Lumisade aiheutti ongelmia paitsi tieliikenteelle myös julkiselle liikenteelle.

Lunta saadaan lähipäivinä kuitenkin lisää koko maahan. Maan etelä- ja länsiosaan iskee todella voimakas lumipyryalue varsinkin torstaina. Luvassa on aiempaa voimakkaampi sade ja vasta perjantaina sää alkaa poutaantua.

Uusimmat uutiset

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39