Kotimaa

Satakunnassa kinoksiin jäänyt jumiin toistakymmentä autoa

Aamun aikana Satakunnassa on juuttunut ainakin 13 autoa lumikinoksiin. Satakunnan poliisista kerrotaan, että suurin osa autoista on jo saatu irti.

Reino Leppiniemi Satakunnan poliisin tilannekeskuksesta kertoo, että aurauskalusto on jo ollut liikkeellä, mutta ei vielä aivan täydellä kapasiteetilla.

Lumisateet voimistuvat entisestään päivän aikana.

– Yhtään ei tiedä, mitä ilta tuo tullessaan, Leppiniemi sanoo.

Maltin lisäksi hän kehottaa ottamaan matkalle mukaan lapion. Vakavilta onnettomuuksilta on tähän mennessä vältytty.

Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pirkanmaan poliisien mukaan tieliikenne on ollut varsin hiljaista. Poliisin tietoon on näillä alueilla tullut muutamia ulosajoja, mutta kukaan ei ole loukkaantunut. Yleisin ongelma koko maassa on tähän mennessä ollut auton juuttuminen kinokseen, mutta Liikennevirasto ei pysty arvioimaan tapausten lukumäärää.

Satakunnan alueella kinoksiin autoillaan jymähtäneet ovat soitelleet ahkerasti hätäkeskukseen. Satakunnan poliisista kuitenkin muistutetaan, että tämäntyyppiset ongelmatilanteet eivät varsinaisesti kuulu poliisin kontolle.

Iida Ylinen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Aihe:

lumipyry

Viikonlopuksi kylmenee ja poutaantuu

Sakeat lumipyryt ovat piinanneet viime aikoina varsinkin Etelä-Suomea. Viikonloppuna lunta tuprutti yhtäjaksoisesti yli puoli vuorokautta, ja esimerkiksi Uudellamaalla lunta kertyi paikoin 20 senttiä.

Lumisade aiheutti ongelmia paitsi tieliikenteelle myös julkiselle liikenteelle.

Lunta saadaan lähipäivinä kuitenkin lisää koko maahan. Maan etelä- ja länsiosaan iskee todella voimakas lumipyryalue varsinkin torstaina. Luvassa on aiempaa voimakkaampi sade ja vasta perjantaina sää alkaa poutaantua.

Uusimmat uutiset

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33