Kotimaa

Suuren journalistipalkinnon ehdokkaat selviävät tänään

Suuren journalistipalkinnon ehdokkaat selviävät tänään

Vuosi 2011 oli suuri uutisvuosi niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja se näkyy myös Suuren journalistipalkinnon myöntävälle lautakunnalle tulleiden ehdotusten määrässä.

Palkintolautakunta sai viime vuoden loppuun mennessä 343 ehdotusta Suuren journalistipalkinnon saajaksi. Näistä lautakunta valitsee jokaiseen kolmeen palkintoluokkaan kolme voittajaehdokasta.

Näiden yhdeksän ehdokkaan nimet perusteluineen julkistetaan aamupäivällä.

– Ehdotuksia tuli tällä kertaa ennätysmäärä. Niissä on näkynyt muun muassa uuden median ja nettipohjaisten teosten nousu, mikä voi näkyä myös ehdokkaissa, paljastaa Suuri Journalistipalkinto 2011 -ohjelman tuottaja Mari Haavisto.

– Myös vahvoista journalisteista tuli paljon ehdotuksia, eli ehdotusten joukossa oli paljon tuttuja nimiä.

Haavisto kertoo, että monelle journalistille jo ehdokkaaksi päätyminen on iso juttu. Vaikka edellisvuosien ehdokkuus tai voitto ei estä valintaa, on ehdokkuus monelle ainutlaatuinen kokemus. Lautakunta päättää, ketkä heistä päätyy ehdokkaaksi asti.

– He ovat usein ylpeitä jo ehdokkuudesta. Moni on sanonutkin, että jo ehdokkaaksi pääsy on huippujuttu - voitto on toissijaista.

Palkinnon arvo 7 500 euroa

Suuri Journalistipalkinto jaetaan nyt 11. kertaa. Palkinto jaetaan kolmessa palkintoluokassa: Vuoden juttu, vuoden journalisti ja vuoden journalistinen teko.

Suuri journalistipalkinto jaetaan suorana MTV3-kanavalla televisioitavassa gaalassa 21.3.2012 Vanhan ylioppilastalon salissa kello 20.

Suurella Journalistipalkinnolla tuetaan ja edistetään hyvää journalismia. Sen perusteena on jokin merkittävä journalistinen teko palkinnon julkistusta edeltäneen vuoden aikana, tällä kertaa siis vuonna 2011. Jokaisen palkinnon rahallinen arvo on 7 500 euroa.

Tänä vuonna myös yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa Suuren journalistipalkinnon saajaksi. Yleisön suosikille on tiedossa "mielenkiintoinen palkinto, johon ei liity rahaa", kertoo Haavisto.

Suuren journalistipalkinnon on perustanut ruotsalainen kustannusyhtiö Bonnier AB.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22