Kotimaa

Lentäjien terveys syynätään vuosittain, silti kaikkea ei huomata

Liikennelentäjien terveydentila tarkastetaan vuosittain. Silti mikään ei ole sataprosenttisen varmaa, sanoo ilmailulääkäri Janne Lepola.

– Sen takia matkustajakoneessa on aina vähintään kaksi lentäjää, Lepola toteaa.

Czech Airlinesin lentäjä kuoli eilen kesken lennon. Perämies ohjasi koneen Prahan kentälle. Vastaavaa tapausta ei Lepola ole kuullut vuosia kestäneen uransa aikana.

– Yleisempiä kesken lennon iskeviä vaivoja lentäjillä ovat ruokamyrkytys ja vatsatauti. Sen takia he syövät koneessa eri aterian.

Lepolan mukaan vuosittaisissa tarkastuksissa lentäjä syynätään päästä varpaisiin.

– Siinä tehdään koko ukon riskitarkastus. Tarkastuksessa tutkitaan muun muassa aistielimet, hermosto ja verenkiertoelimistö.

Sydänfilmi ja kuulokäyrä otetaan 30 ikävuoteen asti viiden vuoden välein, siitä 40-vuotiaaksi saakka kahden vuoden välein ja sitä vanhemmilta vuosittain.

– Jos tarkastuksissa löytyy poikkeamia, tehdään lisäkokeita ja testejä, Lepola kertoo.

Jos lentäjä joutuu sairauslomalle, jonka kesto on enemmän kuin 21 päivää, hänen kelpoisuutensa arvioidaan kokonaan uudestaan.

Lepolan mukaan Euroopassa määräykset tarkastuksista ovat samat kaikilla. Kaikkia terveydentilan poikkeamia ei siitäkään huolimatta aina huomata.

– Voi tulla esimerkiksi aivoverenvuoto, jota ei ole osattu ennakoida.

Jaana Oksanen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22