Kotimaa

Opettajaopiskelijat: Kiusaaminen sivuutetaan koulutuksessa

Kiusaaminen sivuutetaan opettajien koulutuksessa lähes kokonaan, kertovat Helsingin yliopistossa aineenopettajiksi opiskelevat nuoret.

– Ei kiusaamisesta puhuta. Minulla on pari viikkoa jäljellä OKL:n teoriaopintoja, eikä kiusaamista ole juuri otettu esille. Harjoittelunkin aikana opetellaan enemmän sitä, miten rakennetaan hyviä oppitunteja kuin sitä, miten ollaan oppilaiden kanssa, kertoo äidinkielenopettajaksi opiskeleva nainen.

Toukokuussa OKL:n opinnot päättävä tuleva englanninopettajamies kertoo, että kiusaaminen on mainittu satunnaisesti, mutta sille ei ole omistettu yhtäkään kurssia. On pitkälti yksittäisistä opettajista kiinni, nostavatko he kiusaamisen esille.

Kiusaamista on miehen mukaan käsitelty joskus, kun on puhuttu oppimispsykologiasta tai erityishuomiota tarvitsevista lapsista, mutta tavallisten lasten ja nuorten kiusaamista ei ole juuri keskusteltu. Hän kaipaa koulutukseen enemmän käytännön esimerkkejä kiusaamisesta teoretisoinnin sijaan.

"Käytännön pelisilmä määrää, osaako puuttua"

Se, onko koulutuksessa mahdollista opettaa kiusaamiseen puuttumista, jakaa opiskelijoiden mielipiteet.

Äidinkielenopettajaksi opiskelevan miehen mukaan OKL:ssä olisi hyvä luoda esimerkkitilanteita kiusaamisesta. Mahdollista olisi myös esitellä tutkimuksia siitä, millaisia metodeja kiusaamisen torjuntaan on olemassa ja mitkä niistä toimivat parhaiten. Nyt opetus on "vähän sillisalaattia", mies kuvailee.

Toisaalta opiskelijat myöntävät, että kaikkea ei ole mahdollista opettaa.

– En tiedä, voiko OKL:ssä opettaa, miten puuttua kiusaamiseen. Käytännön ihmissuhdetaidot ja pelisilmä määräävät enemmän, osaako puuttua – ja niitä joko on tai ei ole, sanoo äidinkielenopettajaksi opiskeleva nainen.

Naisen mielestä vasta työelämässä pääsee kunnolla puuttumaan kiusaamiseen, koska lyhyiden sijaisuusjaksojen aikana oppilaat eivät rohkaistu tarpeeksi kertoakseen kiusaamisesta.

Toisaalta sijaisen voi olla helpompi huomata kiusaaminen kuin luokan oman opettajan, koska oppilailla on tapana testata sijaisen kestokynnystä. Tällöin voi samalla paljastua se, ketä ryhmässä nokitaan.

– Joskus on tahdosta kiinni, haluaako kiusaamista nähdä, mutta toisaalta aineenopettaja ei välttämättä pääse imeytymään kunnolla oppilaiden maailmaan. Äidinkielenopettajalla tilanne on aika hyvä, mutta esimerkiksi uskonnonopettaja saattaa nähdä yhtä ryhmää vain kerran viikossa, nainen sanoo.

Kiva Koulu -hanke toimii oikeasti

Sekä äidinkielenopettajaksi opiskeleva nainen että englanninopettajaksi opiskeleva mies ovat törmänneet sijaisuusjaksojensa aikana kiusaamiseen. Miehen mielestä kiusaamista löytyy joka koulusta.

Molemmat kehuvat monessa koulussa käytössä oleva Kiva Koulu -hanketta, jossa oppilaiden omanikäiset vertaissovittelijat yrittävät ratkoa ristiriitatilanteita.

– Minulla on se kuva, että Kivan koulun välineillä näkyvä ja kuuluva kiusaaminen saadaan loppumaan. Tyttöjen harrastamat salakavalat rääkkäämisen muodot ovat aina vaikeita, oli Kivaa Koulua tai ei. Mututuntuma on se, että jos koulun opettajat puhaltavat yhteen hiileen oppilaiden parhaaksi, se ennaltaehkäisee kiusaamista, sanoo nainen.

Saija Räsänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22