Kotimaa

Lotossa 6+1 tuo vain tuhansia - pitää voida haaveilla miljoonista

Miljoonien toivossa lottoavasta 6+1-tulos saattaa tuntua masentavan pieneltä.

Viime viikolla päävoiton ollessa 10,3 miljoonaa euroa, 6+1-tuloksella kartutti omaisuuttaan noin 13 000 eurolla.

Moni lottoaja pohtii, miksi alemmat voitot ovat pääpottiin verrattuna niin pieniä. Veikkauksen mukaan vastaus on yksinkertainen.

– Koska tämä on unelmien peli. Suurin osa pelaa toteuttaakseen jonkin haaveensa, toteaa tiedottaja Tero Talaslahti.

Jotta kansa jaksaa lotota, tarjolla pitää olla miljoonia, joista haaveilla.

Suuret päävoitot ovat mahdollisia lottoajilta virtaavan valtavan rahamäärän takia. Toinen syy on se, että päävoittoa alempien voittoluokkien jako-osuudet pidetään huomattavasti pienempinä.

– Kunkin voitto-luokan osuus on aina tietty prosenttiosuus kierroksella pelattavasta kokonaisvaihdosta. Osuudet on kirjattu loton sääntöihin, Talaslahti kertoo.

Esimerkiksi toiseksi suurimmalle voittoluokalle eli tulokselle 6+1 oikein on varattu 8,8 prosenttia kierroksen kokonaisvaihdosta.

  • Loton jako-osuudet
  • Loton kierroskohtaisesta kokonaisvaihdosta palautuu pelaajille jaettavaksi 41,1 prosenttia
  • Kokonaisvaihdosta 16,5 prosenttia jaetaan 7 oikein -tulosten kesken
  • Jakosummasta jaetaan:
  • - 6 ja yksi lisänumero oikein (2. voittoluokka) 8,8 %
  • - 6 oikein (3. voittoluokka) 10,0 %
  • - 5 ja kaksi lisänumeroa oikein (4. voittoluokka) 2,0 %
  • - 5 ja yksi lisänumero oikein (5. voittoluokka) 4,6 %
  • - 5 oikein (6. voittoluokka) 13,5 %
  • - 4 ja kaksi lisänumeroa oikein (7. voittoluokka) 2,7 %
  • - 4 ja yksi lisänumero oikein (8. voittoluokka) 16,8 %
  • - 4 oikein (9. voittoluokka) 41,6 %

 

Kuten päävoitossakin alemmissa voittoluokissa voittosummaan vaikuttaa osumien määrä. Esimerkiksi viime viikolla 6+1-tuloksia tuli 22. Viikolla 3 ainoastaan neljä pelaajaa sai saman tuloksen.

– Viikolla 3 jokainen heistä sai tällä tuloksella reilut 44 000 euroa.

Ihmisten unelmoimisen tarpeeseen perustuva liikeidea on kiistämättä toimiva. Veikkaus kasvatti viime vuonna tulostaan ennätykselliseen 514,5 euroon siitäkin huolimatta, että talousviisaat povasivat Suomeen vaikeita aikoja.

Talaslahti tietää syyn jatkuvaan lottointoon.

– Tämä on peli, jossa yhdellä eurolla pääsee jo haaveilemaan elämänmuutoksesta.

Jaana Oksanen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22