Kotimaa

Maailman ensimmäinen Angry Birds Land Särkänniemeen

Maailmalla hyvin suositut Agry Birds lintuhahmot valtaavat tulevana kesänä Särkänniemen Elämyspuiston.

Särkänniemessä avataan perheille ja erityisesti perheiden pienemmille suunniteltu teemoitettu kokonaisuus, kertoo Tampereen Särkänniemi Oy.

Kyse ei ole vain yhdestä laitteesta tai pelistä, vaan monista eri elementeistä koostuvasta kokonaisuudesta. Lisäksi teema-alueelle on tulossa "Magic Place", jossa fyysinen tekeminen ja viihdyttävä pelimaailma kohtaavat.

- Halusimme luoda ainutlaatuisen teema-alueen ja liittää siihen vahvan ja tunnetun elementin, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

- Angry Birds -hahmot ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja, kaikenikäisten suosikkeja sekä suomalaissyntyisiä, joten ne sopivat erinomaisesti Elämyspuistoomme, toteaa Seppälä.

Angry Birds -hahmot ovat tulleet tutuiksi media- ja viihdeyhtiö Rovio Entertainment Oy:n peleistä.

Alueen suunnittelu on tehty yhteistyössä Särkänniemen oman henkilökunnan ja suunnittelijoiden, Rovio Entertainmentin ja huvipuistoihin erikoistuneen amerikkalaisen BDR Design - suunnittelutoimiston kanssa.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22