Kotimaa

Raitiovaunussa tulipalo Mannerheimintiellä – myrkyllisiä savuja ilmaan

Raitiovaunu syttyi tuleen Mannerheimintiellä Töölön hallin lähellä tänään alkuillasta.

Palon syttyessä kuljettaja ohjasi matkustajat nopeasti pois raitiovaunusta, eikä kukaan loukkaantunut, kertoi päivystävä palomestari Jyrki Jefremoff.

Tuli sai alkunsa vaunun lattian alla olleista sähköjohdoista ja kaapeleista. Syttymissyy ei ole vielä tiedossa.

Palon seurauksena ilmaan nousi joitain myrkyllisiä kaasuja, mutta Jefremoffin mukaan tämäkään ei aiheuttanut ihmisille erityistä vaaraa.

Kun palanutta raitiovaunua siirrettiin, raitiovaunuliikenne oli hetken aikaa alueella poikki. Autoliikenne sujui kuitenkin normaalisti.

Palamaan syttynyt raitiovaunu oli Helsingissä liikennöivä kulttuuriratikka. Sitä ei nähdä ainakaan hetkeen liikenteessä.

Raitioliikenteen ohjauskeskus kertoo, että esiintyjät olivat juuri ennen palon syttymistä tulossa kyytiin. Ohjelmassa olisi ollut UrbanApan festivaaliratikka, jossa luvassa olisi ollut muun muassa tanssia.

Kulttuuriratikkaa ohjelmoi Kulttuuritehdas Korjaamo ja liikennöi Helsingin seudun liikenne (HSL). Raitiovaunu on liikennöinyt 7B:n reitillä.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22