Kotimaa

Matkatoimistot ja lentoyhtiöt myyvät myös hyvää omaatuntoa

Lukuisat lentoyhtiöt ja matkatoimistot ovat jo useamman vuoden ajan osallistuneet erinäisiin ympäristöhankkeisiin. Hankkeilla pyritään kompensoimaan matkustamisen synnyttämiä päästöjä.

Myös matkustajat itse ovat voineet kompensoida hiilidioksidipäästöjä lahjoittamalla rahaa ympäristöhankkeisiin.

Mistä hankkeissa pohjimmiltaan on kyse? Ovatko ympäristöhankkeet lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen keino kiillottaa kilpeään? Entä minkä verran ympäristöhankkeet todellisuudessa kompensoivat matkailun aiheuttamaa ympäristökuormitusta?

Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Julia Jänis pitää kompensointia periaatteessa hyvänä asiana.

– Meidän mielestämme on hyvä asia, että pyritään kompensoimaan, koska matkailu tuottaa valtavasti hiilidioksidipäästöjä ja on yksi ilmastonmuutokseen haitallisesti vaikuttavista aloista. Mutta mielestämme kompensoimisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että sitten matkustetaan hyvällä omallatunnolla kiinnittämättä huomiota muihin ympäristöasioihin.

Jänis muistuttaa, että liikennepäästöt eivät ole ainoa matkailun aiheuttama ympäristökuormitus. Matkailuala ylipäätään kuluttaa luonnonvaroja ja rokottaa luonnon monimuotoisuutta. Hiilidioksidipäästöjä kompensoimalla ei näitä asioita ehkäistä.

Suomalaisilla matkatoimistoilla kirjavia käytäntöjä ympäristövastuun saralla

Maailman suurimpaan matkailukonserniin kuuluva Finnmatkat tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden osallistua lentopäästöjä kompensoiviin hankkeisiin.

Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila väittää, että heidän kauttaan lahjoitetut eurot menevät paremmin perille kuin ympäristöjärjestöille tehdyt lahjoitukset.

Finnmatkat osallistuu ilmastoprojekteihin yksi plus yksi -periaatteella.

– Jos asiakas antaa euron, me annamme yrityksen puolesta toisen euron. Nämä rahat käytetään sitten erilaisiin ilmastoprojekteihin.

– Pienen hyvän omantunnon voi siis ostaa siinä matkavarauksen ohella, Mattila sanoo.

Tällä hetkellä Finnmatkojen saamat lahjoituseurot ohjataan Plan Vivon kautta Keniaan puiden istuttamiseen. Finnmatkojen osalta keskeisimmäksi ympäristövastuuteoksi Mattila nostaa kapasiteetin tehokkaan hyödyntämisen.

– Meillä on keskitytty ensinnäkin valmismatkayrityksenä suuriin volyymeihin eli pyrimme aina täyttämään meidän lennot aivan täyteen, jolloin hiilidioksidipäästömäärä per matkustaja on mahdollisimman vähäinen. Viime vuonna se oli meillä 99,5 prosenttia.

CWT Kaleva Travelin markkinointijohtajan Terhi Hakulisen mukaan matkatoimistot ovat eräänlaisia portinvartijoita.

– Asiakas voi aina tehdä valintoja: valita ympäristöystävällisempiä kuljetustapoja tai kestävää kehitystä paremmin tukevia hotelleja ja niin edelleen. Tässä matkatoimistoilla on ihan huippupaikka, koska kaikki nämä varaukset kulkevat tavalla tai toisella meidän kauttamme. Monesti meiltä kysytään suosituksia ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa näihin valintoihin.

Aurinkomatkojen kestävän kehityksen ohjelman parissa työskentelevä Antero Kaleva mainitsee Aurinkomatkojen merkittävimmäksi ympäristöteoksi uudenaikaisen lentoyhtiökumppanin valitsemisen.

– Aurinkomatkat käyttää omassa toiminnassaan lähes sataprosenttisesti Finnairin koneita. Finnairin lentokoneet ovat erittäin uusia ja sitä kautta ympäristöystävällisempiä. Näen, että tässä on iso askel, joka me pystytään ottamaan ympäristönsuojelemisen kannalta.

Julia Jänis Reilun matkailun yhdistyksestä summaa, että ympäristön kannalta tärkeintä olisi kehittää matkailubisnekseen kokonaisvaltaisesti kestävään kehitykseen nojaava ajattelutapa.

Iida Ylinen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22