Kotimaa

Opettaja: Kiusaamista voi olla vaikea huomata

Yläasteella kiusaamistapausten selvittäminen muuttuu opettajan näkökulmasta haastavaksi, kun lapset tulevat murrosikään eivätkä enää kuuntele opettajia yhtä helposti kuin nuorempina. Kun he kiertävät päivän aikana luokasta toiseen, voi opettajan olla hankala huomata kiusaamista.

– Ei sitä riviaineenopettaja aina huomaa. Riippuu siitä, kuinka kauan on opettanut ryhmää ja kuinka hyvin tuntee oppilaat. Jos tuntee hyvin, oppilaat voivat tulla itsekin kertomaan kiusaamisesta. On se tosin vähän kummallista, jos opettaa samaa ryhmää kolme vuotta eikä huomaa mitään, sanoo viisi vuotta yläkoulussa työskennellyt opettaja.

Nettimaailma on vaikeuttanut entisestään kiusaamisen huomaamista. Opettaja ei voi nähdä oppilaiden Facebook-seinille ja tietää, ketä ei oteta kaveriksi, elleivät oppilaat itse kerro sitä.

Koulussa kovis, kotona pehmis

Itse opettaja on törmännyt pääasiassa henkiseen kiusaamiseen ja nälvimiseen, fyysistä väkivaltaa hänen koulussaan on esiintynyt vähemmän. Henkiseen väkivaltaan voi olla vaikeampi puuttua, koska aina opettaja ei tiedä, mikä nuorten itsensä korvissa on kiusaamista ja mikä ei.

Törmätessään nimittelyyn tunnilla opettaja tokaisee yksinkertaisesti: Ei noin voi sanoa. Usein hän jää juttelemaan kiusaajan kanssa tunnin jälkeen kahden kesken ja kysyy, miltä sama kohtelu tuntuisi omalla kohdalla.

Vakiopatteristoon kuuluu yhteyden ottaminen luokanvalvojaan ja kotiin. Usein kotiväelle kertominen auttaa, koska nuoret eivät kotona pidä yllä samaa karskia kuorta kuin koulussa.

Tärkeänä kiusaamista ehkäisevänä keinona opettaja pitää hyvää ryhmäyttämistä heti seitsemännellä luokalla. Kun luokan ja koko koulun henki on hyvä, ei kiusaamiseen niin helposti sorruta.

Kiusaaja voi olla myös kiusattu

Usein tapauksia setviessä paljastuu, että kiusaajat ovat aiemmin olleet kiusattuja itsekin. Takana on usein turvattomuutta ja läheisen aikuisen ihmisen puutetta: Monella oireilevalla nuorella ei ole ketään, jolle jutella.

Myös kiusaajan sosiaaliset taidot voivat olla heikot. Kiusaaminen on joillekin ainoa tapa hakea kavereita ja kunnioitusta. Monet kiusaajat ovatkin opettajan mukaan kiusattujen tavoin yksinäisiä.

Kouluilla on vain rajalliset voimat tulla toimeen kaikkein vaikeimpien nuorten kanssa. Erityisluokille ja erityiskouluihin pääsy on vaikeaa, psykologeja ei riitä joka koululle ja kuraattorit ja opinto-ohjaajat ovat ylikuormitettuja, opettaja kertoo.

Tästä huolimatta opettaja ei sulata väitettä siitä, että koulumaailma jättäisi kiusatut selviämään yksinään.

– On kauhean kyynistä sanoa, ettei kouluja yhtään kiinnosta kiusaaminen. Kyllä mua ainakin kiinnostaa oppilaiden hyvinvointi, opettaja sanoo.

Kiusaaminen Imatran koulupuukottamisen motiivina

Saija Räsänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22