Kotimaa

Huollot ja polttoainekustannukset aurauskalustojen murheena

Huollot ja polttoainekustannukset aurauskalustojen murheena

Aurauskalusto on liikkeellä vain muutaman kuukauden vuodessa, mutta lumisohjon työntäminen kellon ympäri aiheuttaa paljon kustannuksia kaupungeille.

Pari viime talvea on opettanut, että kalustoa on tuskin koskaan liikaa. Kun lunta tulee, hommia riittää ylitöiksi asti. Vielä kun puhelimet pirisevät vihaisten kansalaisten soitellessa oman katunsa auraamisen perään, kaikki kalusto ja henkilöstö painaa töitä.

Tampereella katujen lumitöistä vastaa reilu sata henkeä. Kalustoa on pienistä välineistä tiekarhuun saakka, joten normaalin talven lumisateet saadaan hoidettua.

– Mutta jos katastrofikeli iskee, niin silloin täytyy jostain haalia lisää kalustoa, kertoo Tampereen kaupungin työpäällikkö Reijo Lahtinen.

Aurauskalustoa täytyy myös huoltaa läpi talven, mikä pitää korjaajat kiireisinä. Osumia tulee niin tien hidasteista ja jalkakäytävien reunoista kuin myös pensaista, postilaatikoista ja valotolpista.

"Polttoaine maksaa nyt aika lailla"

Turussa aurauskoneita on kymmeniä erilaisia.

– Lähellä nollaa olevissa keleissä ei ole isoja ongelmia, mutta joka vuosi jotain joudutaan uusimaan, kertoo Turun seudun kuntatekniikka Oy:n ylläpitopäällikkö Mikko Kunttu.

– Kaikki ovat kuluvia laitteita, joiden osat kuluvat. Huoltokustannuksia tulee reippaasti joka vuosi.

Huollon lisäksi kustannuksia tulee polttoaineesta, jota iso kone syö talven aikana runsaasti. Polttoaineen hinnannousua seurataan kaupungeissa huolestuneina.

– Koneen koosta riippuen polttoaine on merkittävä kulu tällä hetkellä. Kyllä se maksaa nyt aika lailla, Tampereen Lahtinen sanoo.

– Totta kai polttoaineiden hinnannousu näkyy meilläkin. Viime vuonna sen hinta nousi noin 30 prosenttia, eli kokonaiskustannukset ovat nousseet, Kunttu kertoo Turusta.

Helsingissä budjetit paukkuvat jo

Helsingissä tämäkin talvi on ollut runsasluminen, mikä näkyy niin työntekijöiden jaksamisena että kustannusten kasvuna.

– Aurat kyllä kestävät, ne ovat yksinkertaisia laitteita. Lingoissa ollut jonkin verran ongelmia, mutta suurin huoli minulla on henkilöstön jaksamisesta, sanoo Helsingin kaupungin rakennusviraston toimistopäällikkö Ville Alatyppö.

– Lumisateita on tänä talvena tullut ryöpyttäin ja kun lunta tulee paljon, samat miehet joutuvat vielä auraamisen jälkeen kuskaamaan sen pois.

Lumen kuljettaminen onkin iso huolenaihe pääkaupungissa, jossa talvikunnossapitoon varattu budjetti on paukkunut jo monena talvena. Polttoaineen hinnannoususta ei ole vielä keskusteltu.

– Lumen kuskaamisesta tulee budjetin ylitystä miljoonan euron luokkaa tänäkin vuonna. Kuskaamisessa urakoitsijoilla on kiinteät kuormamäärät, jotka vuosittain kuljetetaan pois. Nämä ovat jo nyt ylittyneet ja jokaisesta ylittyneestä kuormasta maksetaan lisähintaa. Tämä näkyy kystannuksissa, Alatyppö kertoo.

Kuormien määrä on mitoitettu niin, että normaalina talvena sillä pitäisi pärjätä, mutta nyt suojateiden ja liittymien eteen kertyneet kinokset on ollut pakko kuljettaa.

– Sopimukset ovat viisivuotisia, joten niitä ei voida täydellisesti uudistaa, mutta joustomekanismissa olisi kehittämisen tarvetta, Alatyppö sanoo.

Mona Haapsaari

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22