Kotimaa

Väyrynen: Rajoja on rikottava, ikä ei ole este

Presidentinvaaleissa saavutettu suosio sai Paavo Väyrysen ilmoittautumaan keskustan puheenjohtajakilpaan.

- Menestys osoitti sen, että meillä on mahdollisuus rakentaa laaja koko kansan keskusta, joka voi menestyä kuntavaaleissa ja nousta eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi, Väyrynen perustelee päätöstään MTV3:n Huomenta Suomessa.

- Rakentamalla koko kansan keskustan voimme myös rakentaa vahvan vastavoiman nykyisen hallituksen keskittämispolitiikalle, jota kansalaiset yhä laajemmin ovat alkaneet vastustaa.

Väyrysen mielestä hän pystyisi puolueen puheenjohtajana hyödyntämään tilanteen.

- Tässä on rikottava rajoja, maailmalla on paljon yli 70-vuotiaita päämiehiä. Ei ikää pidä katsoa, vaan mikä on puolueen ja maan kannalta parasta.

Koko Suomi kärsisi

Väyrysen mukaan kuntien yhdistämisessä on kyse aluepolitiikasta.

- Jos kunnat rakennetaan hallituksen haluamalle pohjalle sillä pyritään edistämään sitä, että maakunnissa palvelut, työpaikat ja väestö keskittyy kaupunkikeskuksiin ja maaseutu autioituu.

- Tämä on erittäin vahingollista koko Suomelle. Keskittämishankkeen ainoat hyötyjät ovat suurien kaupunkien raharikkaat, joiden omaisuuden arvo nousee jos väki tunkee kaupunkeihin. Pienituloisimmat tässä kärsivät.

Hallituksen suunnitelmalla ei Väyrysen mielestä säästetä rahaa

- Jos kuntia yhdistetään viiteen vuoteen ei voida ketään irtisanoa, palkat nousevat liitoskunnissa korkeimmalle palkkatasolle ja vasta viiden vuoden päästä päästään karsimaan hallintomenoja. Tutkimusten mukaan tehokkaimmin palveluja hoitavat kunnat, joiden asukasluku on 5 - 15 000 ihmistä.

Kuntien yhteen liittämisen sijasta olisi syytä keskittyä toisilta kunnilta oppimiseen, Väyrynen painottaa.

(MTV3)

Väyrynen Sdp:n käytöksestä: Aivan erikoista

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22