Kotimaa

Lumikaaos kaatuu bussikuskin niskaan

Helsingin kadut ovat jälleen lumikaaoksen vallassa. Tilanteesta kärsivät paitsi työmatkalaiset, myös bussikuskit, kun asiakkaat valittavat matkanteon matelusta.

– Osa sanoo, että toivottavasti ei myöhästytä enää enempää. En jaksa stressata valittajista, he sujahtavat kuitenkin nopeasti ohi ja ovat pian poissa näkyvistä, sanoo Helsingissä noin vuoden verran bussia ajanut kuski.

Tavoittamamme bussikuski on ajanut pääosin Helsingin keskustasta lentokentälle kulkevaa reittiä, vaikka muukin kaupunki on tullut tutuksi. Lumikaaosten aikaan ihmiset pelkäävät lentokoneesta myöhästymistä, mutta jos myöhästyminen on vartista kiinni, kehottaa kuski valitsemaan bussin sijaan taksin.

Helsingissä tuntuu syntyvän liikennekaaos joka vuosi sinänsä normaaliin talvisäähän kuuluvan lumisateen yllättäessä. Bussikuskin mukaan Helsingillä on omat erityisongelmansa: Kaupungissa on paljon liikennettä, ja auraamisen lisäksi lumi täytyy kuljettaa kaduilta pois.

Keskustassa kaistat kapenevat helposti, kun teidenvierustoille syntyy lumipenkkoja. Esimerkiksi bussikaista voi muuttua kahden metrin levyiseksi, kun bussi tarvitsisi tilaa 2,5 metriä.

– Nyt on hirveän liukasta. Edellisen lumimyräkän aikaan työnjohdosta neuvottiin, että älkää paljon aikatauluja katsoko, mieluummin pidetään autot ja ihmiset ehjinä, kuski kertoo.

Ainoa asia, mitä lumikaaoksen helpottamiseksi voitaisiin tehdä, on kuskin mielestä aurauskaluston vahvistaminen. Tämäkään ei silti poista lumen poiskuljettamisen ongelmaa.

Ylipäänsä kuski on suivaantunut talvisen Helsingin liikennekulttuuriin. Niin henkilö- kuin linja-autojenkin kuljettajat ajavat kiireessään kiinni toistensa puskureissa, vaikka matkasta tulee taatusti entistä pidempi, jos tielle syntyy hätäilyn takia kollarijono.

Saija Räsänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22