Kotimaa

Tällaista on arki Kreikassa: Neljän hengen perhe elää 110 eurolla kuussa

Kreikassa nelihenkinen perhe joutuu tällä hetkellä pahimmillaan elämään 110 eurolla kuussa, kertoo Kreikan Kastoriassa asuva suomalaissyntyinen Riitta Ridell. Taloustilanne ja arjen ahtaus ovat Ridellin mukaan tärkein syy maan mellakoihin.

– Nelihenkinen perhe ei elä hyvin tuolla summalla. Makaroni on onneksi halpaa ja sukulaiset auttavat jopa Suomesta minkä pystyvät. Normaali ruoan hinta on suunnilleen sama kuin Suomessakin, liha jopa kalliimpaa, Ridell kertoo.

Vielä puoli vuotta sitten neljän hengen perheen kuukausibudjetti oli Ridellin mukaan noin 500 euroa, mutta säästöleikkaukset ovat syöneet tuloja koko ajan. Uhkana ovat yhä uudet säästöt, vaikka leikattavaa ei enää juuri ole.

Mellakoiden lumipalloefekti on Ridellin mukaan valmis, kun leikkauksiin kyllästyneet ihmiset järjestävät mielenosoituksia, joihin sekaantuu anarkistiryhmiä.

Ridellin mielestä suomalaiset eivät osaa tarpeeksi arvostaa sosiaaliturvajärjestelmäänsä – jos Kreikassa jää työttömäksi, on seuraava vaihtoehto lähteä kadulle kerjäämään.

Ridell ei osaa kuvitella oikotietä ulos umpikujasta, koska ongelmat ovat niin syvällä. Kreikan taloudellinen tilanne on hänen mukaansa seurausta vuosikymmeniä jatkuneesta poliittisesta korruptiosta.

Lisäksi vikaa on tavallisten ihmisten asenteissa: Kreikassa on esimerkiksi nostettu kuolleiden ihmisten eläkkeitä kymmeniä vuosia kenenkään puuttumatta asiaan.

Työnantajat taas ovat Ridellin mukaan kiinnostuneita vain pimeistä työntekijöistä.

– Jos et ota työtä vastaan, sen ottaa joku muu, yleisimmin laittomat maahanmuuttajat, joilla ei ole mitään velvoitteita maksaa veroja. 20 euron palkka 10 tunnin työstä ei kuulosta houkuttavalta, mutta pakkohan siihen on tarttua, jos ei muualta rahaa saa, Ridell sanoo.

Saija Räsänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22