Kotimaa

Lemmikit kieltoon? Vai sittenkin pakollinen hoitokurssi?

Koirien ja kissojen omistajien pitäisi suorittaa pakollinen pätevyyskortti, joka osoittaisi heidän kykynsä huolehtia eläimestä.

Asia nousi jälleen esille, kun Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja Seppo Turunen ehdotti sitä Ylen Ajankohtaisen ykkösen haastattelussa lauantaina.

Korkeasaaren ex-johtaja on ehdottanut myös, että lemmikeistä tulisi luopua kokonaan pitkällä aikavälillä.

Kennelliitto ei lämpene pakolliselle kortille, vaikka sen hankkiminen on nostettu esiin usein ennenkin.

– Kuten kouluttajamme Tommi Wiren kerran sanoi: Jos olisi ajokortti, pitäisi olla myös liikennesäännöt. Meillä on maassa yli 600 000 koiranomistajaa, ja suurin osa pärjää hyvin, sanoo Kennelliiton viestintäjohtaja Kaija Unhola.

Unholan mukaan Kennelliitto on kuitenkin tiedostanut, että moni kaipaa lisää tietoa koiranhoitoon. Siksi liitto käynnistää tänä keväänä virtuaalisessa oppimisympäristössä toimivan koiranomistajan peruskurssin, joka sisältää monivalintakysymyksiä koiranhoidon perusteista.

Kurssi on maksuton ja sen voi suorittaa uudestaan, jos tarvittavia pistemääriä ei heti saa kiinni. Kun kurssin läpäisee, saa kurssitodistuksen tulostettua itse.

"Koirista monenlaista hyötyä"

Kysymyksissä käydään läpi esimerkiksi eri rotujen ominaispiirteitä ja opetetaan, minkä rodun kanssa voi harrastaa mitäkin. Lisäksi kurssilla opetetaan, kuinka kasvattaa koirasta yhteiskuntakelpoinen ja tottelevainen.

Mukana on myös videoita, joissa näytetään esimerkiksi, kuinka koiran kynnet leikataan oikeaoppisesti.

– Toivomme, että kun kasvattajat valitsevat pennuille ostajia, he laittavat etusijalle ne, jotka ovat suorittaneet kurssin, sanoo Unhola.

Unhola vastustaa Turusen ajatusta lemmikkien kieltämisestä kokonaan, koska esimerkiksi koirista on ihmiselle hyötyä muun muassa opaskoirina, ja ne edistävät monen suomalaisen terveyttä, kun koira pakottaa ulkoilemaan.

Vanhuksille ja syrjäytymisvaarassa oleville koirat ovat myös henkisesti tärkeitä, huomauttaa Unhola.

– Koirat ovat Suomessa niin hyvin hoidettuja, että en näe, miksi niistä pitäisi luopua. Koiratkin nauttivat ihmisen seurasta, Unhola sanoo.

Saija Räsänen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59