Kotimaa

Huolia lakkauttamisista: Virka-apu poistuu, työllistyminen vaikeaa

Varuskuntien lakkauttamiset ovat herättäneet paikkakunnilla useita huolia.

Varuskunnan lakkauttaminen on isku Jämsälle

Jämsässä arvioidaan, että Ilmavoimien teknillisen koulun sulkeminen pyyhkii pois satoja työpaikkoja suoraan tai välillisesti.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan isku on kova kaupungille, josta on kadonnut viime vuosina yli 1500 paperiteollisuuden työpaikkaa.

Päätöksen arvellaan haittaavan myös Patrian toimintaa. Asevalmistaja Patria rakentaa samalla alueella Ilmavoimien kalustoa.

Keuruun varuskunnan sulkeminen voi haitata virka-apua

Keuruulla arvioidaan, että Pioneerirykmentin lakkauttaminen aiheuttaa viiveitä kadonneiden etsimiseen ja muuhun virka-apuun.

Varuskunta antaa vuodessa virka-apua noin sadan henkilötyöpäivän verran. Jos esitys rykmentin lakkauttamisesta menee läpi, alueelle ei jää maavoimia.

Ongelma nostettiin esille tiedotustilaisuudessa Keuruun varuskunnassa Keski-Suomessa.

Lopullinen tieto helpotti oloa Hennalassa

Tieto Hennalan varuskunnan sulkemisesta otettiin Lahdessa vastaan sotilaallisen tyynesti. Opistoupseerien pääluottamusmies Markku Jokimies kuvaili ratkaisua jopa helpotukseksi vuosien liipasimella olon jälkeen.

Jokimies luottaa Puolustusvoimien tukipaketin auttavan useimpia. Opistoupseereista osa jää eläkkeelle, ja moni pystyy kulkemaan kotoa muihin varuskuntiin.

Siviilihenkilöstön luottamusmies Hannu Kukkonen epäilee naisvoittoisen joukon työllistymismahdollisuuksia, koska Lahdessa on vähän valtion työpaikkoja ja koska keski-ikä on 45:n vaiheilla.

"Puolustusvoimien lakkautuksilla karsitaan byrokratiaa"

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Aihe:

Armeija

Armeija karsii kovalla kädellä - Wallin vastatuulessa

Puolustusvoimat aikoo lakkauttaa kuusi varuskuntaa tai joukkoyksikköä, kertoi puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen.

Henkilöstön vähennystarve vuoteen 2015 mennessä on noin 2 200 henkilöä. Heistä noin 1 200 irtisanotaan. Loput lähtevät niin sanotun luonnollisen poistuman kautta.

Lakkautettavien listalla ovat Pohjois-Karjalan prikaatin Kontiolahdella, Kotkan rannikkopataljoonan ja Ilmavoimien teknillisen koulun Jämsässä. Vuoden 2014 loppuun mennessä aiotaan puolestaan lakkauttaa Pioneerirykmentti Keuruulla, Hämeen rykmentti Lahdessa ja Lentosotakoulu Kauhavalla.

Puolustusministeri Stefan Wallin (rkp) on myöntänyt poliittisen ohjauksen Dragsvik-päätöksessä. Dragsvikin kohtalo otetaan uuteen käsittelyyn ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) sai eduskunnan luottamuksen äänin 95-59. Oppositio äänesti Wallinille epäluottamusta.

Uusimmat uutiset

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59