Kotimaa

Toimittaja: Tunnelma on vaitonainen Nokian Salon tehtaalla

Nokia on kertonut vähentävänsä Salon tehtaalta enintään 1000 työntekijää tämän vuoden loppuun mennessä.

Lisäksi yhtiö leikkaa Unkarin ja Meksikon tehtailta yhteensä 3000 työpaikkaa.

Toimittajamme Simo Ahtee on paikan päällä Salossa. Nokian Salon yksikön työntekijät tuotiin aamulla linja-autoilla yhtiön sisäiseen tiedotustilaisuuteen.

– Joitakin ihmisiä olen onnistunut jututtamaan, ja aika vaitonainen tunnelma siellä on kuulemma ollut. Kysymyksiä on paljon.Enintään tuhat täältä pihalle laitetaan, Ahtee kertoo.

Julkisuuteen ei ole vielä kerrottu tarkemmin, pyritäänkö Salon työntekijöitä sijoittamaan muihin toimipisteisiin Suomessa.

– Nokia on tiedottanut, että se tarjoaa räätälöidyn tukiohjelman, johon kuuluu taloudellista tukea ja tukea uudelleentyöllistymiseen. Mitään sen kummempaa tietoa ei vielä ole.

Nokian mukaan älypuhelinten räätälöinti jatkuu Salon, Unkarin ja Meksikon tehtailla Euroopan ja Amerikan markkinoille. Puhelinten kokoonpano sen sijaan siirtyy Aasiaan.

Nokia kertoi jo viime syksynä aikeistaan lopettaa puhelinten valmistus Salossa.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49