Kotimaa

Lakkautettavat varuskunnat selviävät tänään

Tänään selviää, kuinka monta varuskuntaa Suomessa lakkautetaan. Suunnitelmista kerrotaan virallisesti, kun kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) johtaman työryhmän raporttia puolustusvoimauudistuksesta käsitellään aamulla hallituksen ja presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa.

Puolustusvoimien säästöesityksen on arvioitu johtavan kuuden tai seitsemän varuskunnan lakkauttamiseen.

Reserviläisliiton toiminnanjohtajan Olli Nybergin mukaan varuskuntien lakkauttamisella saattaa olla vaikutuksia asevelvollisten palvelusinnokkuuteen.

– Mitä pidempiä palvelus- ja lomamatkoista tulee, sitä suurempi houkutus on myös kieltäytyä palveluksesta. Miesten palvelusinnokkuus on ollut muutenkin laskussa, Nyberg sanoi aamun Huomenta Suomessa.

Menoja on tarkoitus karsia vuosittain noin kymmenen prosenttia seuraavien neljän vuoden aikana. Henkilöstömäärä voi pudota 15 000:sta parilla kolmella tuhannella.

Iltalehden eilen kertomien tietojen mukaan puolustusvoimauudistusta valmistellut työryhmä esittää kuuden joukko-osaston lakkauttamista. 1 200 työpaikkaa vähennettäisiin välittömästi.

Kaiken kaikkiaan suunnitteilla olisi Iltalehden mukaan vähentää sodan ajan vahvuutta nykyisestä 350 000 sotilaasta 230 000 sotilaaseen.

Tiedotustilaisuus suorana netissä

Kello 8 alkavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksen jälkeen hallitus pitää tiedotustilaisuuden varuskuntien kohtalosta valtioneuvoston linnassa. Paikalla ovat pääministeri Jyrki Katainen (kok.), valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.), puolustusministeri Stefan Wallin (r.), kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (sd.), ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sekä puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ja muita puolustushallinnon asiantuntijoita.

Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä valtioneuvoston netti-tv:ssä ja tilaisuuden jälkeen katsoa samalla sivulla tallenteena.

(MTV3 - STT)

Valtioneuvoston netti-tv

Katso Reserviläisliiton toiminnanjohtajan Olli Nybergin haastattelu: (Huomenta Suomi 8.2.2012)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33