Kotimaa

Lentämään sairaanakin? Halpalentoyhtiöt rikkovat EU:n määräyksiä

Lentämään sairaanakin? Halpalentoyhtiöt rikkovat EU:n määräyksiä

MTV3 - Saija Räsänen

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa hämmästellään huhuja siitä, että muun muassa Ryanairin lentäjät pakotettaisiin sairaina töihin.

– Kuulostaa eriskummalliselta, että ei saisi olla sairauslomalla. EU-määräysten mukaan lentäjän pitää ottaa heti lääkäriin yhteyttä, jos hän huomaa terveytensä heikentyneen ja jäädä tarvittaessa sairauslomalle, sanoo Trafin liikennelääketiedeyksikön päällikkö Jukka Terttunen.

Terttusen mukaan samojen rutiinien mukaan toimitaan kaikissa länsimaissa. Jos Ryanair niitä rikkoo, ovat vastuussa Irlannin viranomaiset.

Työntekoon kipeänä Terttusella on vain yksi kommentti: Sairaana ei saa lähteä lentämään, piste.

Eilen uutisoimme, että Ryanairin työsopimuksista löytyy kohta, jonka mukaan työntekijä voidaan erottaa, jos hän on sairauslomalla yli viisi päivää. Terttunen kertoo kuulleensa tarinoita samantapaisista tiukoista ehdoista matkustamohenkilökunnan puolelta.

– Jos näin on, se voi saada ajattelemaan, onko työsuhde vaarassa, jos on liian pitkään poissa. Se voi johtaa siihen, että ei välttämättä uskalleta jäädä sairauslomalle, Terttunen sanoo.

Terttusen mukaan lentäjät ovat yleensä hyvin työorientoituneita eivätkä jää lomille turhaan, koska he tietävät, että kasaantuneet työt kaatuvat toisten niskoille.

Lentokoneesta löytyy yleensä 2-3 lentäjän miehistö. Niinpä lennon turvallisuus ei onneksi ole yhden kortin varassa, vaikka yksi sairastuisikin lennon aikana.

Jos lentäjä sairastuu kohdemaassa, on käytäntönä Terttusen mukaan se, että tilalle lennätetään tarvittaessa varamies.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33