Kotimaa

Maailmanympärimatkaa taittavan bussin tie oli tyssätä Australiaan

Maailmanympärysmatkaa taittava suomalaisbussi oli jäädä viikonloppuna jumiin Australian rajalle, kun seurueen bussi ei läpäissyt Australian maahanmuuttoviranomaisten tarkastuksia edes 10 000 euroa maksaneen täyspuhdistuksen jälkeen.

Kyseessä on Pikavuoro maailman ympäri -seurue, joka matkasi viime syksynä Malesiassa ja Indonesiassa. Edeltävänä talvena poppoo reissasi vuodelta 1988 peräisin olevalla Ajokki-linja-autolla Thaimaassa.

– Kaikki ulkomailta saapuvat ajoneuvot joutuvat karanteeniin ja täyspuhdistukseen ennen kuin saavat luvan liikennöidä Australiassa. Näin halutaan estää vierasperäisten eliöiden päätyminen mantereelle autojen rakenteissa, sanoo bussinkuljettaja Jani Laine.

Bussimatkalaisten mukaan asioiminen Australian byrokratiakoneiston kanssa on ollut haasteellista, ja esteitä matkaan ovat tuoneet myös tullilta ja liikenneviranomaisilta saadut ristiriitaiset tiedot bussin katsastamisen tarpeesta.

Pikavuorolaiset eivät kuitenkaan ole antaneet periksi, vaan he päätyivät jatkamaan matkaa sunnuntaina paikan päältä hankitulla vuokrabussilla. Vuokrabussillakaan kaikki ei sujunut aivan ohjekirjan mukaan.

– Vuokrattu sijaisbussi alkoi käyttäytyä pitkälti esikuvansa tapaan jo alkumetreillä: Pakoputki levähti vajaan kolmensadan ajokilometrin jälkeen. Onneksi liikkeelle kuitenkin päästiin, kertoo matkalla mukana oleva Rantapallo.fi -sivuston reportteri Kalle Jokinen.

Australian jälkeen seurue viettää kesälomaa ja jatkaa sitten matkaa molemmille Amerikan mantereille ja Afrikkaan. Suomeen on tarkoitus palata vuoden 2014 aikana.

(MTV3)

Bankokiin ajanut suomalaisbussi kiertää nyt koko maailman

Thaimaan tulvat saartoivat suomalaisbussin

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33