Kotimaa

Äänestysinto vaisua - tässäkö syyt?

MTV3 Uutisten vaalistudiossa olevat asiantuntijat pohtivat, mistä johtuu suomalaisten vaisuhkoksi jäänyt äänestysinto.

Toisen kierroksen kotimaan äänestysprosentti on 69,0 eli alempi kuin vaalin ensimmäisellä kierroksella, jolloin se oli 72,8. Kuusi vuotta sitten toisen kierroksen äänestysprosentti oli 77,2.

– Jatkossa on hyvä muistaa, että Helsinki ei ole ainoa paikka, jossa vaalit voitetaan. Vaikka Haavisto kiersi ahkerasti ympäri maata, kyllähän peruskannatus on Helsingistä, sanoo MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund.

– Suomalaiset eivät toisesta kierroksesta suorastaan innostuneet: Syy voi olla se, että kansan mielestä presidentti ei voi osallistua ulkopolitiikan johtamiseen itsenäisesti. Toisaalta ehdokkaat olivat sellaisia, joita koko Suomi ei omakseen kokenut.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma näkee asian juuri näin - osassa Suomea kumpikaan ehdokas ei tullut riittävän läheiseksi.

– Oletan, että osassa maaseutua koko tilanne koettiin vieraaksi, lisäksi perussuomalaisissa ja demareissa on sellaisia, jotka eivät samaistuneet kumpaankaan.

Ehdokkaiden vaalikeskusteluita on leimannut herrasmiesmäisyys, joka on miellyttänyt osaa kansasta - mutta osa koki, että vaalitaisto jäi valjuksi.

– Tähän ei tullut todellista taistelun tuntua, vaan näytti välillä siltä, että kakkossija oli Haavistolle riittävä, kun hän ei lähtenyt haastamaan Niinistöä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33