Kotimaa

Kakkonen jäi kakkoseksi - silti ylpeä miljoonasta äänestä

Vihreiden Pekka Haavisto on tyytyväinen äänisaaliiseensa, vaikka vastaehdokas Sauli Niinistön potti olikin täysin ylivoimainen. Haavisto vakuuttaa, että kisasta jäi hyvä tunnelma.

– On kyllä ylpeä olo. Miljoona ääntä plakkarissa ja on ollut hienoa kokea tämä toinen kierros. Tappioni ei ole tappio suomalaiselle suvaitsevaisuudelle, sillä kampanjassa mukana olleet ovat avanneet uudenlaisen keskustelukulttuurin. Uskon, että he jatkavat sitä aktiivisena, Haavisto sanoo.

Haaviston kampanja innosti erityisesti nuoria, taiteilijoita ja artisteja mukaan politiikkaan.

– Olen sanonut koko kampanjan ajan, että omaa ehdokasta saa kehua, mutta toista ei saa haukkua. Jatkossa kannattaa käyttää oma energia niihin asioihin, joita pitää tärkeinä, esimerkiksi kiusaamisen vastustamiseen ja lähimmäisten rakastamiseen.

Haavisto näkee tuoneensa politiikkaan uusia asioita.

– Moni on tullut sanomaan, että ensimmäistä kertaa hän ymmärtää mistä politiikassa puhutaan. Argumentointi ja sivistynyt keskustelu ovat olleet asioita, joita he ovat kaivanneet. Lisäksi puhuttiin paljon arvoista ja pidin tilaisuuksia, joissa ihmiset koskettavasti kertoivat omista kokemuksistaan.

Haavisto on erityisen tyytyväinen siihen, että hän on pystynyt vaikuttamaan ihmisiin.

– Se on jäänyt hyvin mieleen, kun eräs tyttö tuli halaamaan minua messuilla ja hän kertoi, että uskaltaa olla nyt se ihminen, mikä on.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on puhunut myös kakkoseksi jääneen Haaviston kanssa. Keskustelun kerrotaan sujuneen hyvässä hengessä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33