Kotimaa

Valviralle jälleen ennätysmäärä selvitettävää

Potilaat ja heidän omaisensa kantelivat viime vuonna aiempaa useammin valvontavirasto Valviraan. Kanteluja tuli noin 430, kun toissa vuonna niitä tehtiin noin 350.

Valviran mukaan loppuvuoden valelääkärikohu lisäsi kanteluiden määrää. Valvirassa on käsiteltävänä 27 valelääkäriepäilty Esa Laihoon kohdistuvaa kantelua, ja jupakka lisäsi myös muihin lääkäreihin kohdistuvia kanteluita.

Kaikkiaan Valviran selvitettäväksi tuli viime vuoden aikana noin 1100 uutta terveydenhuollon valvonta-asiaa. Joukossa on kanteluiden lisäksi Valviran itsensä vireille panemia asioita sekä esimerkiksi työnantajien työntekijöistä tekemiä ilmoituksia.

Vajaa kolmannes valvonta-asioista johti viime vuonna seuraamuksiin. Valvira antoi 770 päätöstä, joista seuraamuksia oli noin 240:ssä. Ammattioikeuksia rajoitettiin 26 kertaa, ja noin puolessa näistä tapauksista annettiin lisäksi varoitus.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33