Kotimaa

Haavisto polttaa viimeiset kampanjarahat 2,5 minuutin pienelokuvaan

MTV3 - Saija Räsänen

Pekka Haaviston tukitiimi päättää illalla kampanjoinnin isosti, kun MTV3:n Putous-ohjelman mainoskatkolla esitetään 2,5 minuutin minielokuva Haavistosta. MTV3:n tv-suunnittelija Anne Pietiläisen mukaan tv-mainokset kestävät yleensä vain noin 15-20 sekuntia.

Elokuva tuli Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämpille pyytämättä ja yllätyksenä.

– Haaviston ympärille on syntynyt paljon erilaisia tukiryhmiä, ja pienelokuvan toteutti itselleni tuntematon ryhmä, joka vain lähetti videon sähköpostilla ja kysyi, olisiko sille käyttöä, Kämppi kertoo.

Samaan aikaan kampanjatiimi mietti, kuinka käyttää Haavistolle kertyneen pienlahjoitusten vyöryn. Tiimi päätyi ostamaan pienelokuvalle mainosaikaa televisiosta – viimeiset kampanjarahat palavat tähän yhteen mainokseen.

Haaviston tukiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Olli Muuraisen mukaan mainoksen esittäminen televisiossa maksaa 40 000-50 000 euroa.

– Lahjoitusten tekijät ovat halunneet, että ehdokkailla olisi taloudellisesti tasaveroiset mahdollisuudet menestyä, ja tulkitsimme niin, että heidän tahtonsa mukaista on käyttää viimeiset rahat nimenomaan mainontaan, Kämppi selittää.

2,5 minuutin mainos on poikkeuksellisen pitkä – niin pitkä, että osa katsojista saattaa jo vaihtaa kanavaa elokuvaksi venyvän mainoksen aikana. Kämppi ei tähän kuitenkaan usko. Hänen mielestään teos on niin hieno, että ihmiset eivät taatusti vaihda kanavaa.

Entä paljastaako mainos Haavistosta viime metreillä uusia puolia?

– Pekasta voi hyvinkin paljastua uusia puolia, mutta ei välttämättä videon ansiosta. Voi se silti herättää ihmisiä ajattelemaan uudella tavalla, muikistelee Kämppi.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33