Kotimaa

MTV3:n toimittaja Hämeenlinnan väylällä: Kuin taukopaikka, näkyvyys täysin nolla

Alustavien arvioiden mukaan Hämeenlinnan väylällä tapahtuneessa kolarissa on mukana yli 20 autoa ja tie on suljettu liikenteeltä. Helsingin keskuspelastusaseman päivystävä palomestari kertoo tilanteen olevan paha.

Samanlaisena näkee tilanteen MTV3:n toimittaja Mari Karppinen, joka on lähellä Hämeenlinnanväylän kolaripaikkaa. Karppinen on jumahtanut ruuhkaan kymmenien muiden autoilijoiden kanssa Kehä ykkösen ja Hämeenlinnanväylän väliseen liittymään.

– Jututin erästä miestä, joka oli aamusta lähtien tehnyt matkaa kohti työpaikkaansa. Hän naureskeli, että enää ei ole edes kiire töihin, liikenne kun seisoo ihan täysin.

Ruuhkassa autoilijoiden tunnelmat ovat kuitenkin vielä toistaiseksi rauhallisia - ihmiset odottavat autoissaan, jotkut putsaavat ajokkejaan lumesta. Karppinen ei ole nähnyt vielä yhtään hermostunutta, joka olisi hylännyt ajoneuvonsa ja lähtenyt kävelemään moottoritien vartta.

– Tämä näyttää oikeastaan enemmän taukopaikalta kuin moottoritieltä, Karppinen kuvailee.

Keli alueella on kamala. Näkyvyys on täysin nollassa sekä taivaalta että tien pinnasta pöllyävän lumen vuoksi. Ainoa asia, jonka ruuhkassa jonottaessaan näkee, on edellä menijän takavalot.

– Ohi ajanut poliisi huikkasi, että nyt on jokainen Helsingin poliisilaitoksen poliisi hommissa tämän myräkän takia, Karppinen sanoo.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Aihe:

Lumikaaos

Lumikaaos koetteli Etelä-Suomea viikonloppuna

Helsingissä ja Uudellamaalla tieliikenne oli kaaoksessa koko perjantain lumimyräkän vuoksi.

Uudellamaalla sattui yli 250 liikenneonnettomuutta, osa onnettomuuksista on yli sadan auton ketjukolareita. Kuolonuhreilta vältyttiin, mutta vakavia loukkaantumisia tapahtui.

Tilanteen vakavuutta kuvasi se, että Helsingin poliisi joutui irrottamaan tutkijansa kenttätöihin. Uudenmaan alueen sairaaloiden valmiustasoa myös nostettiin kolarisuman takia.

Uusimmat uutiset

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33