Kotimaa

Puoluesihteerit eivät rajoittaisi vaaligallupien julkaisua

Presidenttiehdokaspuolueiden kokoomuksen ja vihreiden puoluesihteerit eivät rajoittaisi gallupien julkaisemista ennen vaaleja.

Huomenta Suomen Torstaikabinetissa vierailleet puoluesihteerit sanovat, että mielipidetiedustelut vaikuttavat jonkin verran ihmisten äänestyskäyttäytymiseen, mutta kansalaiset äänestävät kuitenkin pääsääntöisesti omaa ehdokastaan.

Puoluesihteerit eivät rajoittaisi mielipidemittausten julkaisemista ennen vaaleja, vaikka puolueissa asiasta on ristivetoa.

- Gallupit ehkä ohjaavat jonkin verran, mutta kyllä ne myös aika hyvin paikkansa ovat pitäneet vaaleissa, toteaa vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi.

- Varsinkin presidentinvaaleissa, joka on henkilövaali, voi tulla gallupeihin suuria muutoksia. Gallupithan eivät kerro presidentinvaalin lopputulosta.

Kokoomuksen Taru Tujunen painottaa tarkkuutta gallupien uutisoinnissa.

- [Gallupien] uutisoinnissa pitää olla tietysti tarkka ja että aidosti kerrotaan se, mistä kyseinen gallup kertoo. Kyseessä ei ole vaalitulos vaan sen hetken mittaustilanne.

Sopu vaalipiireistä saadaan pian?

Puoluesihteerit uskovat sovun vaalipiirijaosta syntyvän kevään aikana.

Kuuden puolueen puoluesihteerit eivät syksyllä päässeet sopuun vaalipiirijärjestelmän uudistamisesta. Ratkaisu siirtyi eduskuntapuolueiden puheenjohtajille.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujusen mielestä vaalipiirien muuttaminen on välttämätöntä.

Meidän vaalijärjestelmässä pää on tullut vetävän käteen. Maan sisäisen muuttoliikkeen takia olemme joutuneet sellaiseen pisteeseen, että eri puolilla maata annetut äänet ovat eriarvoisia - niillä ei tavallaan saa saman verran.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi uskoo sovun syntymiseen ja vaalipiirien muutoksiin.

- Kyllä minä uskon, että ratkaisu löytyy koska vaaleja ei voida enää käydä niin, että jokainen ääni on niin eriarvoinen kuin tällä hetkellä on esimerkiksi Etelä-Savon ja Uudenmaan välillä. Jotain on tehtävä ja tämän tunnustaa kyllä kaikki.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49