Asiantuntija kummastelee, että puolueissa edes harkittiin äänestyssuositusta presidentinvaalin toisella kierroksella.
Esimerkiksi Sdp:ssä pohdittiin, antaisiko puolue äänestyssuosituksen toiselle jatkoon menneelle ehdokkaalle Paavo Lipposen pudottua kisasta.
MTV3:n vaaliasiantuntija, dosentti Kimmo Grönlundin mielestä tällaiset suositukset kuuluvat menneisyyteen.
- Onneksi itse puolueet ovat pidättäytyneet äänestyssuosituksista, ei se ole 2012 Suomea. Kyllä meillä fiksu kansa päättää kukin tykönänsä, Grönlund toteaa MTV3:n Huomenta Suomessa.
- Sen sijaan on mielestäni ihan oikein, että yksittäiset ehdokkaat voivat sanoa tai puolueiden puheenjohtajat voivat sanoa, miten äänestävät. Jotkut eivät ole sitä tehneet, esimerkiksi täpärästi kolmanneksi jäänyt Paavo Väyrynen.
Erot haettava arvoista
Grönlundin mielestä Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston väliltä puuttuvat perinteiset politiikan asetelmat, joten eroja haetaan ehdokkaiden arvoista.
- Tämä on nimenomaan henkilövaali. Kun ajatellaan sellaisia suomalaisen politiikan ristiriitoja, niin tällä toisella kierroksella niitä on aika vähän ehdokkaiden välillä.
- Suurin ristiriita tulee suhtautumisessa arvoihin ja asenteisiin. Ei ole vasemmisto-oikeisto, ei maaseutu-kaupunki -asetelmaa, ei ole edes hallitus-oppositio -asetelmaa, ei edes mies-naista, joten erot on haettava sitten muualta.
MTV3:n eilisessä presidenttitentissä ehdokkaat olivat eri mieltä kriisinhallinnasta. Sauli Niinistö kertoi olevansa valmis lähettämään suomalaisjoukkoja kriisinhallintatehtäviin EU:n päätöksellä. Pekka Haavisto edellyttäisi lähtökohtaisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä.
(MTV3)
Katso MTV3:n vaaliasiantuntijan Kimmo Grönlundin kommentit: (Huomenta Suomi 2.2.2012)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.