Kotimaa

Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi

MTV3:n Uutisten netin vaalitoimitus esittelee virkaansa 1. maaliskuuta astuvan Suomen tasavallan 12. presidentin.

Valtakunnan politiikkaan Sauli Väinämö Niinistö ilmestyi 24 vuotta sitten, kun liki nelikymppinen juristi ja Turun hovioikeuden viskaali valittiin ensimmäistä kertaa kokoomuksen kansanedustajaksi Arkadianmäelle.

Salon kaupungin kunnallispolitiikassa Niinistö oli tätä ennen ehtinyt vaikuttaa kymmenisen vuotta, sillä eduskunnan portaita hän pääsi kapuamaan vasta kolmannella yrittämällä.

Käkkäräpää Salosta

Niinistön alkumetrit kansanedustajalaitoksessa eivät viitanneet siihen, että hänestä olisi kasvamassa poliittiselle taivaalle minkäänlaista tähteä – saati kiintotähteä. Muun muassa puoluekaveri Ilkka Kanerva epäili tulokasta vahvasti ja arveli, että "salolainen käkkäräpää" jättäisi valtiopäivät suorilta jaloin yhden kauden jälkeen.

Niinistö ei kuitenkaan suostunut juuttumaan eduskunnan seinäpaperiin. Profiiliaan hän nosti kokoomuksen ryhmässä erityisesti Holkerin hallituksen suuren verouudistuksen yhteydessä. Vaikka Niinistöä ei ole pidetty miehenä, joka haalisi ympärilleen hovia, ystävien tukea ja oikeista naruista vetäjiä hänkin on tarvinnut uransa vauhdittajiksi.

Apua nosteelle löytyi lopulta läheltä, kun toinen kokoomuslainen juristi, Kari Häkämies lyöttäytyi yksiin Niinistön kanssa. Myös silloisista kansanedustajatovereista Anssi Rauramosta ja Heikki A. Ollilasta tuli jo ensimmäisellä eduskuntakaudella (1987–1991) Niinistön tiimin luottopelaajia.

Rautanäppi ja penninvenyttäjä

Toisella kaudella (1991–1995) tie eduskunnassa kulki ensin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi, kun Ben Zyskowiczin menetti paikan Niinistölle kokoomuksen sisäisessä pelissä.

Vuotta myöhemmin, 1994, Niinistö valittiin kriisiytyneen ja kannatuksensa pohjamudissa rämpineen kokoomuksen puheenjohtajaksi. Seitsemän puheenjohtajavuotensa aikana hän osoittautui varsinaiseksi rautanäpiksi. Niinistö onkin myöhemmin myöntänyt, kuinka häntä ärsytti muun muassa, että "vikistiin takanapäin, mutta ei uskallettu sanoa mitään vastaan". Toisaalta hän veti puolueensa nosteeseen.

Yhtä lailla tiukat otteet olivat käytössä ministerin pesteissä. Vuonna 1995 Niinistö aloitti Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministerinä. Seuraavana vuonna hän siirtyi Pohjolaan pääjohtajaksi lähteneen Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Suomea 1990-luvulla rajusti kurittaneen lamaa seuranneet säästöt ja leikkaukset Niinistö ajoi budjettineuvotteluihin osallistuneiden mukaan läpi "kylmän viileästi aurinkolasit päässä".

Samaan tapaan hän ryhtyi suitsimaan kuluja eduskunnan puhemiehenä vuosina 2007–2011. Lopulta Niinistö pillastutti säästölinjallaan sekä kansaedustajat että eduskunnan virkamiehet. Puhemiesvaalissa vuonna 2010 häntä äänesti jatkoon vain 89 edustajaa, kun tyhjiä ääniä jätettiin mielenosoituksellisen runsaasti. Niinistö puolestaan totesi MTV3:n Uutiselle, että "hänessä itsessäänkin voi olla vikaa, mikä on johtanut joidenkin kansanedustajien epäluottamukseen". Tapaansa toimia puhemiehen pestissä jatkanut Niinistö ei kuitenkaan luvannut muuttaa.

Vaimon kuolema ja tsunami "vyöryivät yli"

Puheenjohtaja Sauli Niinistö oli juuri lopettanut linjapuheensa kokoomuksen puoluekokouksessa Järvenpäässä tammikuussa 1995, kun hänelle kerrottiin puolison Marja-Leena Niinistön menehtyneen liukkaalla tiellä auto-onnettomuudessa. Avioliittoa ehti kestää yli 20 vuotta.

Myöhemmin puolivallaton leskimies – kuten Niinistö itsensä nimesi – liitettiin julkisuudessa kahteen nuoreen naiseen. 1990-luvulla Niinistö seurusteli vuoden päivät toimittaja Leena Pasasen kanssa. Eduskuntaan keskustan edustajana nousseen Tanja Karpelan kanssa suhde kesti neljä vuotta ja kihlaus kahdeksan kuukautta. Niinistö ja Karpela purkivat kihlauksensa kesällä 2004. Suhteen aikana Niinistö ehti työskennellä Euroopan investointipankin varapääjohtajana Luxemburgissa (2003–2007).

Vuonna 2004 Niinistö kohtasi tapaninpäivänä poikiensa Nuutin ja Matiaksen kanssa elämänsä toisen suuren tragedian: he jäivät Thaimaan Khao Lakiin iskeneen tsunami-aallon alle. Niinistö roikkui poikansa kanssa pari tuntia sähkötolpassa hyökyaallon tuomien vesimassojen myllertäessä ympärillä. Myöhemmin häntä arvosteltiin kiirehtimisestä Suomeen ensimmäisten pelastuneiden joukossa. Niinistö kuittasi sanomiset kertomalla, ettei "siinä kaaoksessa kyselty aseman perään ja että myös hän auttoi niin paljon kuin pystyi".

Taitavasti pari vuotta salassa pidetty rakkaussuhde pompahti julkisuuteen, kun Niinistö ja kokoomuksen määräaikainen viestintäpäällikkö Jenni Haukio yllättivät median avioitumalla vuonna 2009 Reposaaren kirkossa Porissa.

Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi

Tie presidentiksi

Vuonna 2000 Niinistö kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta vedoten perhesyihin ja yksihuoltajuuteen. Kuusi vuotta myöhemmin hän lähti mukaan kilpaan ja hävisi Sdp:n Tarja Haloselle. Tuolloin Niinistö sai toisella kierroksella 48,2 prosenttia äänistä.

Euroopan investointipankista Suomeen rantautunut puolivallaton leskimies palasi vuonna 2007 eduskuntaan kaikkien aikojen äänivyöryn voimin. Suosio vain kasvoi, kun hän ilmoitti lahjoittavansa kansanedustajan palkkionsa hyväntekeväisyyteen.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleista Niinistö jättäytyi pois. Pitkän, puolueelleen jopa tuskallisen odotuttamisen jälkeen hän ilmoitti 28. kesäkuuta asettuvansa ehdolle vuoden 2012 presidentinvaaleissa.

Eläinten ystäviä kiinnostaa varmasti, että vallan nyt vaihtuessa Mäntyniemessä vaihtuvat myös sohvanvaltaajat presidentin virka-asunossa, kun edeltävän presidentin Tarja Halosen kissojen tilalle astuu valtakunnan virallinen haukkuja, bostoninterrieri Lennu.

Katso tunnelmia vaali-illan päätteeksi: (Huomenta Suomi 6.2.2012)

Jaana Pohjajaana.pohja(at)mtv3.fi

Jaana Pohja

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Sauli Niinistö - Suomen 12. presidentti

Kokoomuksen Sauli Niinistö valittiin seuraavaksi tasavallan presidentiksi historiallisen suurella äänimäärällä, yli 1,8 miljoonalla äänellä. Niinistön ääniosuus oli 62,6 prosenttia.

Niinistön toimikausi alkaa 1. maaliskuuta 2012.

Valtakunnan politiikkaan Sauli Väinämö Niinistö (s. 24.8.1948) ilmestyi 24 vuotta sitten, kun liki nelikymppinen juristi ja Turun hovioikeuden viskaali valittiin ensimmäistä kertaa kokoomuksen kansanedustajaksi Arkadianmäelle.

Mäntyniemeä Niinistö asuttaa seuraavat kuusi vuotta yhdessä puolisonsa Jenni Haukion kanssa. Haukio vakuuttaa tekevänsä parhaansa "maan äitinä". Hän kokee isänmaan edustamisen kunnia-asianaan, vaikka tehtävän vaatimukset selviävätkin aikanaan.

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49