Kotimaa

MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi

Kokoomuksen Sauli Niinistö näyttää MTV3 Uutisten tänään julkistaman kyselyn perustella johtavan selvin luvuin vihreiden Pekka Haavistoa presidenttikilvassa.

Kysyttäessä kumpaa ehdokasta vastaajat aikoivat äänestää vaalien toisella kierroksella kantansa ilmoittaneista 63 prosenttia kertoi asettuvansa Niinistön taakse, kun 37 prosenttia valitsee Haaviston. Kun mukaan otetaan kaikki vastaajat, luvut ovat Niinistölle 48 prosenttia ja Haavistolle 28 prosenttia.

MTV3:n kysely vahvistaa aiempien galluppien tuloksia, joiden mukaan Niinistölle on nyt siirtymässä ääniä ensimmäisellä kierroksella keskustan Paavo Väyrystä tai perussuomalaisten Timo Soinia äänestäneiltä.

MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi
MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi

Presidentinvaalien toisesta kierroksesta on muodostumassa myös pienehkö kisa sukupolvien välille. Kyselyn perusteella suurten ikäluokkien äänet näyttäisivät kuitenkin ratkaisevan sen, kenestä tulee Suomen 12. presidentti.

Nuoren joukoissa Haavisto ja Niinistö keräävät lähes yhtä suuren kannatuksen, mutta seniorivastaajien keskuudessa tuki Haavistolle on Niinistöön verrattuna huomattavan vähäistä. Yli nelikymppiset ja suuret ikäluokat kallistuvat pitkälti Niinistön taakse.

MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi

Naisten tuki Haavistolle jatkuu aiempien kyselyjen tapaan.

MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi

Vaikka Haavistolle löytyy selkeää tukea Etelä- ja Itä-Suomesta, Niinistö ajaa ohi myös näillä alueilla. Pohjois-Suomessa äänestäjät saattavat hyvinkin vielä epäröidä, kun hieman yli 30 prosenttia vastaajista ei toistaiseksi osaa tai halua kertoa kantaansa presidenttiehdokkaasta.

MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi

Äänten testamenttaamiselle suomalaiset eivät juuri lämpene, sillä vain kuusi prosenttia vastanneista arvioi, että ensimmäisen kierroksen ehdokkaan kehotus äänestää kakkoskierroksella vaikuttaa päätökseen Niinistön ja Haaviston välillä.

MTV3 Uutisten kysely: Niinistö johtaa selvästi

Keskustaa eduskuntavaaleissa viime keväänä äänestäneet siirtyvät nyt selvästi Niinistön taakse, kun heistä 63 prosenttia valitsee kokoomuksen ehdokkaan ja 11 prosenttia vihreiden. Perussuomalaisten vastaavat luvut ovat Niinistölle 60 prosenttia ja Haavistolle 18 prosenttia.

Sdp:tä eduskuntaan äänestäneistä 43 prosentilla suosikki on Niinistö ja 30 prosentilla Haavisto. Kokoomuksessa 77 prosenttia hakeutuu oman puolueen ehdokkaan taakse ja 11 prosenttia arvelee äänestävänsä Haavistoa. Vihreistä oma ehdokas kelpaa 83 prosentille, Niinistöä äänestäisi 9 prosenttia.

MTV3 Uutisten Research Insight Finlandilla teettämään puhelinhaastatteluun osallistui 1 014 vastaajaa Manner-Suomesta 25.–31. tammikuuta. Tutkimuksen virhemarginaali on kolmisen prosenttia suuntaansa.

Presidentinvaalien toisen kierroksen varsinainen äänestyspäivä on tämän viikon sunnuntai.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49