Kotimaa

Pakkanen ei suomalaista pidättele – töitä tehdään säässä kuin säässä

MTV3 - Saija Räsänen

Pakkanen paukkuu, mutta suomalaiset eivät kaivaudu myyrän tavoin kotikoloihinsa. Puhelukierros kouluun, armeijaan, urheilun maailmaan ja rakennustyömaalle osoitti, että suomalaiset tekevät töitä myös kylmillä säillä.

Puolustusvoimien kapteeni Jouni Kaunismäki kertoo, ettei armeija tunne pakkasrajoja.

– Sotajoukkojen pitää pystyä toimimaan kaikissa olosuhteissa. Varustuksella ja vaatetuksella varmistamme, ettei kukaan palellu, Kaunismäki sanoo.

Pakkaset huomioidaan alokkaiden koulutuksessa Kaunismäen mukaan esimerkiksi pitämällä tavallista enemmän taukoja ja käymällä välillä lämmittelemässä sisätiloissa tai teltoissa.

Viikin peruskoulussa yläkoulun oppilailla ei rehtori Soili Mynttisen mukaan ole pakkasrajoja, mutta liikunnanopettajat sopivat erikseen oppilaiden kanssa, milloin on liian kylmä liikkua ulkona.

Viikin alakoulussa pakkasrajana pidetään rehtori Pirkko Mantereen mukaan -15 astetta, ja raja tippuu alemmaksikin, jos tuulee purevasti. Tänään lapset leikkivät pihalla, koska pakkasmittari on kivunnut vain -14 asteeseen ja aurinko lämmittää pihamaata.

Urheilijat ja raksamiehet sietävät pakkasta

Olympiastadionilla pelattavassa SM-liigan Talviklassikko-ottelussa pidetään viitteellisenä pakkasrajana -20 astetta. Tätä lämpimämmissä lukemissa ei kilpailutoimenjohtaja Arto Järvelän mukaan edes keskustella siitä, etteikö peliä pelattaisi.

– Kun -20 ylittyy, harkitaan, mitä tehdään. Silloin pitää alkaa pohtia terveysnäkökulmia. Voimme pelata vaikka -30 asteen pakkasessa, jos se on turvallista, Järvelä sanoo.

Rakennusfirma YIT:n työmailla ei yksikönjohtaja Harri Isoviidan mukaan tunneta suoranaisia pakkasrajoja, vaan harkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.

– Riippuu tilanteesta ja työvaiheesta, keskeytetäänkö työ. Esimerkiksi jos tehdään töitä rantapaikalla ja kosteus jäätyy kiinni pintaan, täytyy tietysti pitää paussia. Samoin on, jos koneiden hydrauliikka ei pakkasen takia toimi, Isoviita sanoo.

Rakennusfirma Lemminkäisellä on määritelty joitakin pakkasrajoja. Viestintäjohtaja Anu Sirkiän mukaan esimerkiksi ulkosähkötöitä ei tehdä, jos lämpötila laskee alle 15 miinusasteen. Maa- ja väylätöissä pakkasrajana pidetään -25 astetta.

Pakkanen jatkuu poikkeuksellisen kovana

Näin suojaudut pakkaselta: Ota mallia lapsista!

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49