Kotimaa

Syrjäisyyslisä kunnan kassaan - naapurikunnista kateellisia katseita

Vuoden vaihteessa voimaan tulleet valtionosuusmuutokset ovat synnyttäneet uusia paineita kuntaliitoksiin.

Suurimmat yllätykset aiheutti viiden vuoden välein arvioitava syrjäisyysaste, joka on yksi rahanjaon peruste. Uusia tuloja saaneista kunnista on tullut houkuttelevia liitoskohteita.

Tohmajärvellä harmitellaan, Kiteellä onnen päivä

Tohmajärvi lopetti joulukuussa kuntaliitosneuvottelut Kiteen kanssa. Pian sen jälkeen Kitee sai yllättäen noin kolmen miljoonan euron vuosittaisen jättipotin syrjäisyyslisää.

– Harmittaa, että tämä järjestelmä on näin epäoikeudenmukainen. Se kohtelee täysin sattumanvaraisesti, sanoo Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen.

Kiteestä tuli yhdessä yössä houkutteleva kuntaliitoskumppani. Keski-Karjala onkin esimerkki siitä, mitä kummallisuuksia valtionosuusjärjestelmä synnyttää kuntaliitosten valmisteluun.

Syrjäisyyslisän saanut kunta onkin yht´äkkiä houkutteleva kumppani kuntaliitosta haikailevalle kunnalle. Toisaalta myös kunnan mahdollisuudet jatkaa omillaan paranevat syrjäisyyslisän saamisen myötä.

"Valtionosuusjärjestelmä uusiksi"

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen mukaan osa kunnista hyötyy ja osa taas kärsii syrjäisyyslisästä.

– Tarkoitus on, että valtionosuusjärjestelmä uusittaisiin, mutta se vaatii sen, että kuntarakenne saadaan kestävämmälle pohjalle.

Syrjäisyyslisää saa, kun väestömäärä jää 25 ja 50 kilometrin säteellä kuntakeskuksesta riittävän pieneksi. Kiteetä laskentamalli suosi, naapurikunta Rääkkylää ei. Joensuun keskustaajama on liian lähellä vesiteitse katsottuna.

Rajakuntia suosii lisäksi se, että Venäjän puolelta säteen sisään ei tietenkään lasketa ketään.

Tänä vuonna syrjäisyyslisää saa 61 kuntaa.

(MTV3)

Katso Keimo Lehtiniemen juttu:

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49