Kotimaa

Mistä nuoret saavat kannabista? Huumepoliisi vastaa

Nuorten kannabiskokeilut yleistyvät. Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan osa aloittaa kannabiskokeilut jo peruskoulussa.

Helsingin huumepoliisista kerrotaan, että nuori saa kannabista tyypillisesti tutuilta ja sosiaalisesta mediasta. Valtaosa kannabiksen käyttäjistä on kuitenkin aikuisia, muistuttaa rikoskomisario Lasse Jortikka Helsingin poliisin huumerikosyksiköstä.

– Meidän silmissämme nuoria kannabiksen käyttäjiä näkyy harvoin. Nuorin mieleen tuleva tapaus oli 13-vuotias. Hän oli muistaakseni myös myynyt ja kasvattanut, Jortikka kertoo.

Jortikan mukaan kannabista on kuitenkin saatavilla läpi Suomen, "jos osaa kysyä oikeilta tyypeiltä". Tämä pätee ainakin Suomen suurimpiin kaupunkeihin.

– Sosiaalinen media on nykyään kova sana väylänä. Lisäksi moni tuntee kasvattajia. Sana leviää nopeasti.

Kotikasvatus lisääntyy

Helsingin huumepoliisista kerrotaan, että arviolta 40 000 - 60 000 suomalaista on joskus kasvattanut kannabista. Rikoskomisario Jortikan mukaan kotikasvatuksen yleistyminen onkin merkittävä ilmiö.

– Kasvattaminen on helppoa puuhaa, sillä esimerkiksi siemeniä voi tilata netistä. Se meitäkin ihmetyttää, miten nuoren on mahdollista kasvattaa kannabista, jos hän asuu vanhempiensa luona, Jortikka päivittelee.

– Asenteet ovat valitettavasti sellaisia, että kannabis koetaan alkoholiin tai jopa tupakkaan verrattavaksi, hän jatkaa.

Nuorten huumekokeilut lähtevät tyypillisesti juuri kannabiksesta.

– Jos lapsi tai nuori käyttää huumeita, kyse on on pääasiassa kannabiksesta, Jortikkaa tiivistää.

Päihteiden käyttö voi alkaa jo alle 10-vuotiaana (17.1.)

Suomen pyhä lehmä on alkoholi, nouseeko kannabis kohta rinnalle? (17.1.)

Anna-Stiina Toivonen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49