Kotimaa

Päihteiden käyttö voi alkaa jo alle 10-vuotiaana

– Valitettavasti olemme menossa hitaasti alakoulun suuntaan, kun puhumme päihteiden käyttäjistä, toteaa A-klinikkasäätiön Nuorten hoitoyhteisö Stopparin yksikköjohtaja Markku Kautiainen.

Lahdessa sijaitsevassa hoitoyhteisö Stopparissa hoidetaan 13–17-vuotiaita nuoria päihteiden käytön takia. Nuoret tulevat hoitoon kiireellisellä sijoituksella tai huostaanotettuina. Hoitoon tuloon tarvitaan aina sijoituspäätös kunnan sosiaaliviranomaiselta.

– Nuorimmat meille hoitoon tulleista ovat 13-vuotiaita. Jos 13–14-vuotiaana tarvitsee laitoshoitoa, niin päihteiden käyttö on alkanut jo vuosia ennen katkaisuhoitoon tulemista, jopa alle 10-vuotiaana. Olen kuullut, että jopa kahdeksanvuotiaita on päätynyt poliisille päihtyneinä, Kautiainen kertoo.

Syitä lasten ja nuorten päihteiden käyttöön on mahdotonta eritellä. Kautiainen arvioi, että yhteiskunta on myös muuttunut.

– Yhteiskuntaan liittyvä kiire heijastuu myös nuoriin. Vaatimukset nykynuorilla ovat valtavat, eikä se työllistyminen ole itsestään selvää. Lisäksi yhteiskuntamme on valitettavasti aika päihdemyönteinen.

Kannabista luullaan terveystuotteeksi

Lasten ja nuorten päihteiden käyttö on tasaisesti otsikoissa. Nyt huolta on aiheuttanut Yle Oulun uutinen imppaamisen yleistymisestä. Esimerkiksi yksi noin 12-vuotias lapsi on joutunut sairaalaan imppaamisen takia viime vuonna.

MTV3 Uutiset kertoi jo viime vuoden elokuussa imppaamisen yleistymisestä. Tämä tuli esille poliisin tehovalvonta viikonlopuissa koulujen alettua. Katkaisuhoidossa imppaamiseen on törmätty, mutta sillä ei ole suurta roolia.

– Meidän piirissä imppaus ei näyttele kovaa roolia. Ennemminkin muut huumeet ovat mukana nuoren päihteiden käytössä. Etenkin kannabismyönteisyys on viime vuosina lisääntynyt. Monet nuoret pitävät kannabista jopa terveystuotteena. Nuorten päihteiden käytössä näkyy yleisesti samat ilmiöt, mitä aikuisten päihdekäytössä, Kautiainen kuvailee.

Nuorten hoitoyhteisö Stoppariin nuori päätyy silloin, kun joku taho huolestuu nuoresta. Päihteiden käyttö ei vaikuta vain nuoreen vaan koko kasvuympäristöön. Kun avohoito ei auta, niin vuorossa on hoitopaikka.

– Nuoret ovat täällä usein väkisin. Tämä on suljettu osasto ja monelle nuorelle tämä paikka on vaikea. Etenkin 16–17-vuotiaiden motivointi katkaisuhoidossa on vaikeaa, kun monesti nuori ajattelee, että sitten kun on 18, niin asia ei enää kuulu muille. Lapsiin pitäisi jo aikaisemmin saada ote ja aikuisten rooli on tärkeä. Suurta osaa tämä kuitenkin auttaa, kertoo Kautiainen.

Johanna Laine

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49