Kotimaa

Valviran ylijohtaja vastusti kehitysvammaisten hoitokotia

Valvontavirasto Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen vastusti kehitysvammaisten hoitokodin rakentamista naapuriinsa viimeiseen asti, uutisoi STT.

Korkein hallinto-oikeus ei tutkinut Partasen ja hänen miehensä valituslupahakemusta, koska se saapui oikeuteen kolme päivää myöhässä. Rakentaminen Helsingin Laajasalossa voi alkaa Partasten ja asunto-osakeyhtiön vastustuksesta huolimatta.

Valvira valvoo myös kehitysvammaisten palveluja. Ylijohtaja Partanen kiistää STT:lle, että vastustuksessa olisi ollut kyse "ei minun takapihalleni" -tyyppisestä ajattelusta.

- Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että naapurissamme olisi tällainen hoitopaikka. Päinvastoin. Tuen tällaisia asioita, kunhan ne vain menevät asianmukaisesti, Partanen selitti.

Partasen ja hänen miehensä mielestä rakennuslupahakemuksessa mainittu hoitokoti oli harhautusta. Kyse oli asuntolasta, jota asemakaavan mukaan ei saisi tontille rakentaa.

Lepakoille haittaa, kustannuksia kaupungille

Lisäksi korttelissa asuu pari lepakkolajia ja viitasammakoita, joiden levähdys- ja asuinpaikkojen tuhoaminen on kielletty.

Pariskunta oli myös huolissaan hankkeesta aiheutuvista kuluista kaupungille ja veronmaksajille.

Sekin häiritsi, ettei rakennuslupaa ollut myönnetty Kiinteistö RK-asunnot Oy:lle vaan RK-asunnot Oy:lle, jota ei ole olemassa.

Oikeus: Asemakaavan mukainen käyttötarkoitus

Helsingin hallinto-oikeus katsoi, että hoitokotihanke noudattaa asemakaavassa alueelle määrättyä sosiaalista käyttötarkoitusta. Tuomioistuimen mukaan rakentamisesta ei aiheudu luonnonsuojelulaissa tarkoitettua haittaa eläimille. Oikeus ei juuri antanut painoarvoa virheelle rakennusluvan hakijan nimessä.

Ratkaisun myötä hallinto-oikeuden sekä rakennuslupalautakunnan päätökset saavat lainvoiman, ja Rinnekoti-Säätiö voi aloittaa kilpailutuksen hoitokodin rakentamisesta.

Partanen sanoi STT:lle, että hän hyväksyy asian lopputuloksen.

Viime syksyn valelääkärikohun keskellä ylijohtaja Marja-Liisa Partanen halusi ensiksi siirtyä sivuun virastonsa johdosta, mutta syntyneen kohun jälkeen hän jäikin sairaslomalle. Poliisi tutkii parhailalan Valviran valvontaa lääkärioikeuksien myötämisessä valelääkärien takia.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49